IX
Salanderin kotielämässä näytti avomielisyyden hyvä kotihengetär makaavan jossakin sairaana. Tukalata päivää odottaen olivat Setti ja Netti, jotka tuona onnettomana yönä eivät olleet nukkuneet, luvanneet toisilleen alistua lapsellisella nöyryydellä syvästi loukkautuneen äidin tuomioihin, mutta myöskin pysyä valinnalleen järkähtämättömän uskollisina.
Kun he aamulla ilmestyivät arkihuoneeseen, ei kukaan puhunut sanaakaan ja sittenkuin kun isä oli poistunut ja he olivat yksin äidin kanssa, pysyi tämä yhä vaiti asiasta, eipä antanut edes vähintäkään viittausta siitä, että tyttöjen olisi tunnustuksille ruvettava. Niin kului se päivä loppuun, samoin seuraava ja kaikki muutkin päivät. Äiti puolestaan ilmeisestikin hautasi tuon onnettoman jutun äänettömyyden yöhön, toivoen saavansa sen sillä tavoin raukeamaan. Isä tekeysi myöskin kuin olisi hän sen täysin unhoittanut, ja ainoastaan Leena kuiskasi heille kerran, ettei hän saanut siitä puhua, jollei mielinyt tulla poispannuksi.
Arnold kirjoitteli tavallisuuden mukaan kotiin, milloin vanhemmille, milloin sisarille. Isälle ja äidille osoitetut kirjeet luettiin julkisesti eikä yksikään sana niissä ilmaissut, että hän olisi tiennyt jotain äidin huolista, ja mitä hän sisarille kirjoitti, oli yhtä vilpitöntä ja veljellisen vapaata kuin konsanaan.
Ulos mennessään he eivät huomanneet vähintäkään merkkiä vartioimisesta; heiltä ei lainkaan kysytty, minne he aikoivat mennä, ja vielä vähemmin piti heitä kukaan silmällä. Takaisin palatessaan ei kukaan huolehtinut, missä he olivat olleet, jolleivät itse sitä sanoneet.
Niin elivät nämä komeat ja täyskypsyneet neitoset epävarmoina asiain kulusta ja harhailivat kuin varjot tietyksi tulleine kaksoissalaisuuksineen. He tunsivat olonsa sitä epämieluisemmaksi, kuta enemmän suhteet alkoivat levottua ja lujittua vanha sovinnollinen yhteys; sillä äiti teki aina sen vaikutuksen kuin voisi pimeys yhdestä ainoasta sanasta levittää jälleen huntunsa. Kerran päivällistä syötäessä istui Salander pöydässä yksin tyttöjen kanssa, äiti kun oli matkustanut erästä maalla kuollutta sukulaista maahan saattamaan. Salander veti taskustaan muutamia toimistosta tuomiaan yksityiskirjeitä ja tarkasti niitä lähemmin.
"Siinä on yksi Arnoldiltakin, mitähän se kirjoittaa?" sanoi hän ja laski avatun kirjeen pöydälle. Setti otti sen ja luki. Arnold kertoi välttävän hyvin päässeensä tohtoriksi, niin ja niin paljon menneen siihen rahaa ja miettineensä nyt käyttää hyväkseen lupaa matkustaa Lontooseen ja Pariisiin sekä käyttää siihen yhden vuoden.
"Se on minusta oikein kielitaidon vuoksi, jossa hän vielä on takapajulla", sanoi tuo entinen sekundaariopettaja, "muusta minä en niin paljoa välitäkään. Englannista puhuessaan on hänen opittava sanomaan dschury ja Pariisista kertoessaan schyri, enempää ei hän kerkeä, mitä lakitieteeseen tulee, puolessa vuodessa onkeensa ottaa."
Sillä välin oli Setti pannut kirjeen pois sitä päähän asti lukematta sekä piti nenäliinaa silmäinsä edessä. Samalla tavoin teki Nettikin, joka oli ottanut kirjeen ja samoin sitä silmäillyt.
"Mitä nyt? Mikä teillä on?" kysyi isä hämmästyneenä, "miksette lue loppuun?"