Hän otti itse kirjeen, etsi keskeytetyn kohdan ja luki ääneensä: "Nyt tervehdin minä myöskin sydämellisimmästi suloista siskopariani! Lyhyyden vuoksi olen minä, saadakseni tuon kalliin kaksoiskäsitteen pikemmin mielessäni esille, yhdistänyt nimet Setti ja Netti ja ajattelen ainoastaan Snettistä, joten he mielessäni esiintyvät. Mutta kuinka te voitte? Eikö tunnu ilmassa vielä mitään kihlauksen tapaista? Ettehän juuri enää ole mitään tytön tyllyköitä! Minulle se kyllä on hyvä, jos tapaan teidät vielä kiltisti kotona; sillä hittokos sen niin rantustelevista naisista voi tietää, mimmoisia lankoja he vielä velimiehelleen valitsevat!"
"Vai niin!" murisi isä hyväntahtoisesti, "olisinpa tiennyt mitä siinä on, niin olisi kirje pysynyt taskussani. Mutta pankaahan liinanne pois ja syökää soppaanne!"
Hänen puhetapansa lohdutti hiukan tyttöjä; olihan se sentään ystävällisintä, mitä he koko aikana olivat kuulleet, ja he söivät isän kanssa loppuun saakka.
Kun palvelustytöllä ei ollut enää tekemistä huoneessa ja Martti levollisesti lopetti viinilasiaan, joksi aikaa naiset talossa vallitsevan tavan mukaan jäivät vielä paikoilleen istumaan, aloitti hän jälleen ystävällisellä äänellä keskustelun.
"Koska tuohon ikävään, meitä kaikkia lumouksessaan pitävään juttuun tuli Arnoldin viattoman pilan takia kajotuksi, niin puhelkaamme siitä järjellisesti hiukan enemmän! Te käyttäytte hyvin arvokkaasti; me uskomme, äiti ja minä, että te todellakin vältätte seurustelua niiden nuorten miesten kanssa. Kuitenkaan emme tulevaisuuteen nähden tiedä mitään ja tokko te itsekään olette sen enemmän siitä selvillä? Ehkä, ajattelimme me, selvenevät he siitä vähitellen ja löytävät jälleen itsensä, ja ilmankin noita kahta kaksostähteä! Silloin tulee juoksupoika postista ja kertoo nähneensä neiditkin luukulla. Toivatko he kirjeitä? kysyn minä, ja hän sanoo: 'Ei, he noutivat kirjeitä, joita siellä heille oli.' Hyvä, minä tiedän jo mitä se on, vastasin minä. Oletteko siis yhteydessä heidän kanssaan poste restante?"
"Kyllä!" vastasivat molemmat tytöt yhtaikaa.
"Ja missä tarkoituksessa? Tulevaisuuteenko luottaen vai tarkoituksellako lopettaa ystävyys? Te näette, että minä osaan puhua samaan henkeen kuin mikä tuossa tunnetussa kirjevaihdossanne vallinnee! Ystävämme eivät luovu, niin kauan kuin he ovat varmoja kahdesta sydämestä, jotka eivät sitä heiltä vaadi!"
Tämän sanoi Netti ja Setti lisäsi: "Kuinka me todellakaan tahtoisimme toiveistamme luopua, menettää rakastettumme ja sen sijaan koko elämämme vaihettaa pilkkaaviin juorupuheisiin, jotka sitten vasta oikein alkaisivatkin?"
"Hyvä valtti!" sanoi isä, surkumielin ajatellen puolisoaan, joka aina yhtä kiinteän vastustuksen valtaamana mahdollisesti tällä samalla hetkellä istui hautajaispöydässä kaukaisessa suruhuoneessa.
"Lapsi kullat!" jatkoi hän hetkisen vaiettuaan, "kuinka kauan te sitten oikeastaan mielitte tuota luultua onneanne odottaa? Jospa minä vain sen tietäisin! Niin, kunpa te olisitte kahdenkymmenen ijässä, kuten sulhonne, ja nämä sen sijaan teidän ijässänne, niin se joltakin kuuluisi!"