Puolittain hajamielisenä näistä ajatuksistaan ja päivällä tyttöjen kanssa tapahtuneen keskustelun muisteluista pääsi hän vihdoinkin paikalleen, ja tilasi lasin viiniä, mikä tässä osassa salia oli arvokkaisuuden vuoksi juotava vain hyvin hitaasti, ikäänkuin huomaamatta.
Keskustelut alkoivat esimiehen pitämällä valtiollisella puheella ja äänten laskijain ynnä muiden toimimiesten vaalilla, jonka jälkeen alettiin ehdotuksia käsitellä. Perustana oli muutamia painettuja listoja, jotka sitä varten valitut esilukijat suullisesti esittivät, ja viisi kuusi nimeä ratkaistiin pian yksimielisesti. Mutta jo seitsemänteen nimeen tultaessa, kun esimies kysyi, tahdotaanko muita ehdotuksia tehdä, kaikui perältä voimakas ääni, joka huusi: "Minä ehdotan herra Martti Salanderia, kauppiasta Münsterburgista!"
Ja eräästä toisesta salinnurkasta huusi joku yhtä kuuluvasti:
"Kannatetaan!"
"Jaa! Niinpä vain! Jo paljon afisioita!" ynnä muuta sentapaista mutinaa kuultiin pöydän ääressä, ja jokainen kääntyi katsomaan ehdotuksen tekijää.
Mutta esimies kilisti lasiaan ja lausui hiljaisuuden tultua: "Minä kysyisin kokoukselta, käymmekö nyt heti käsittelemään uutta ehdotusta vai menemmekö sitä ennen läpi esillä olevat ehdotukset, joista ilmeisestikin päästään pian ja yksimielisesti!"
"Minä pysyn ehdotuksessani!" huusi ensimäinen ääni ja toisesta nurkasta seurasi sitä heti äänekäs "kannatetaan!" Esimies julisti: "On ehdotettu vaalilistaan otettavaksi herra Martti Salanderia piirimme seitsemäntenä jäsenenä Suureen Neuvostoon! Pyydän ehdotuksen tekijöitä ilmoittamaan itsensä!"
"Notariuksen sijainen Isidor Weidelich!" kajahti entisestä paikasta vieläkin kuuluvammin, ja kannattajan nurkasta huusi toinen, selvästikin Julian veli: "Hyvä! hyvä!"
Kaikki kääntyivät taas katsomaan.
"Mikä Weidelich se on? Kuka hän on? Tuoko nuori mies tuolla?" kuului ääniä.
Esimies kilisti uudelleen ja huusi: "Joka haluaa, että nyt heti käytäisiin käsittelemään herra Isidor Weidelichin vaaliehdotusta, nostakoon kätensä!"