"Ja kolme kuukautta!"
Tyttö toi viiniä ja pari viipaletta hyvää ruisleipää, ja kun vieraat eivät mitään muuta halunneet, meni hän jälleen työhönsä. Wighart täytti molemmat lasit.
"Siispä tervetuloa!" tervehti hän uudelleen kotiin palaavaa ystäväänsä, joka ei kuitenkaan kokonaan vielä ollut kotona, vaan nautti lepoa ennen aikaansa; "terveydeksesi! Mutta hyvinvoivalta sinä vain näytät, todellakin kuin itse terveys! Saanee siis otaksua, että asiasi ovat hyvin menestyneet ja kaikki on sinulle onnistunut!"
"Monella tavoin on minulle käynyt; kuitenkin olen minä pitänyt puoliani ja kamppailut ja vähän lepoa saanut, sen voin sinulle sanoa, ja lopultakin olen tointunut siitä iskusta, joka minua silloin niin häpeällisesti kohtasi. Tosin se kesti kauemmin kuin luulinkaan."
"Jollen erehdy, jouduit sinä takauksen takia onnettomuuteen. Minä olin siihen aikaan matkoilla ja kun palasin, sanottiin sinun olevan poissa."
"Niin, se oli tuo juttu Louis Wohlwendin kanssa!"
"Oikein! Jokainen otti osaa sinun onnettomuuteesi, mutta yleensä myöskin kyseltiin, kuinka sinä saatoit niin ajattelemattomasti menetellen panna omaisuutesi peliin."
"Minä en ole mitään pannut peliin, minä en tahtonut mitään voittaa, vaan yksinkertaisesti täyttää velvollisuuden ystävää kohtaan, se on — minä en juuri uskonut, että se tulisi maksettavaksi, olin päin vastoin, mikäli muistan, sitä mieltä, ettei tuota soppaa kai syötäisi niin kuumana kuin se oli keitetty, ja että jokaisessa todellisessa ystävänpalveluksessa on vaara tarjona, muutoinhan se ei mikään ystävänpalvelus olisikaan. Me olimme jo opettajaseminaarissa hyviä ystäviä. Häneltä kävi oppiminen vaikeasti ja sen vuoksi liittyi hän minuun, jolta kävi helpommin; muista kyllä näytti siltä kuin minä olisin häneltä oppinut, jumala ties, kuinka se niin kävikin! Se huvitti minua kuitenkin; hän näet oli hyvin hauska, luottavainen ja järkevä, ja missä vain kaksi seisoi yhdessä, astui hän kohta luokse, vieläpä opettajien ja professorienkin. Näiden kanssa osasi hän vuositutkinnoissa menetellä hyvin hauskasti. Hän ei lainkaan ottanut selkoa tutkintoaineista, vaan osasi sensijaan johdatella heitä kysymään juuri sitä mitä hän itse halusi, jota varten hän siihen tarpeelliset asiat minulla pänttäytti päähänsä tai kuinka sitä sanoisin. Oli kuin hänellä olisi ollut kyky harvoin sanoin järjestää ihmisten ajatuksia, johtaa, yhdistää ja eroittaa niitä mielensä mukaan, ja kuitenkaan hän ei itse kyennyt hallitsemaan yhtenäisempää ajatusjuoksua. Mutta kaikki tuo kuten sanottu huvitti meitä ja jokainen antoi hänen tehdä mielensä mukaan. Hän sai kun saikin sitten haltuunsa erään maaseutu-alkeiskoulun väliaikaisen hoidon ja siellä eli hän komeasti ja hauskasti; mutta kun hän otti haltuunsa realiluokat eli isompain lasten opetuksen, alkoi hän pian muutella paikasta toiseen ja heitti ennen pitkää koko opetuksen. Minä olin sillävälin suorittanut vielä sekundaariopettajan kurssinkin ja käyttänyt siihen erikoista ahkeruutta; myöskään en hoitanut koulua, johon minut valittiin, vain tavallisella innolla, vaan myöskin jonkunlaisella velvollisuudentunnolla pyrkien rehellisesti kohottamaan oppilaitani niin perinpohjaisesti kuin mahdollista. Mielessäni iloitsin jo siitä ajasta, jolloin toivoin tapaavani monia maamiehiä, jotka kiittäisivät minua siitä, että ammattiaan jättämättä kykenivät laatimaan kunnollisen laskun, mittaamaan vähän maata, ymmärtämään paremmin sanomalehtensä ja kenties ranskalaista kirjaakin lukemaan. Tosin minä en ole saanut sitä kokea, sillä pojat katosivat silmistäni jo ennen ja piiloutuivat kaikkiin mahdollisiin konttoreihin. Ainuttakaan minä en enää nähnyt pellolla ja auringonpaisteessa!"
Salander pysähtyi ja mietti; sitten huokasi hän keveästi ja puhui edelleen: "Mutta olenko minä itse sitten paremmin tehnyt? Enkö itsekin ole auran äärestä karannut?"
"Tarkoitat luopumistasi opettajanvirasta?" sanoi Wighart, kun toinen taas hetkiseksi vaikeni; "kuinka sinä tulitkaan sen tehneeksi?"