"Minäkö? Katsohan, minä tarkoitan suunnilleen tätä: Ajan väkevän edistyksen takia kasvavat menot kaikin puolin niin tuntuvasti, että tulot eivät niitä enää peitä; jos esimerkiksi kunnat tahtovat asian mukaisesti suorittaa heille asetetut tehtävät, niin rasittuvat he liiaksi ja valtion, tahtoo sanoa, kanttonin on niitä autettava ja jätettävä osa tulojaan perimättä. Mutta kun kanttoneillakin on suoritettavana lisääntyneitä tehtäviä eivätkä verot voi loppumattomiin lisääntyä, niin on niiden käännyttävä liiton puoleen, jonka täytyy suostua antamaan riittävää apua, jos se mielii omat korkeammat velvollisuutensa täyttää. Liiton tulot eivät taasen vuorostaan ole tyhjentymättömät ja yhtä rintaa lisääntyvät sen omatkin tavanmukaiset menot. Siis on meidän koetettava avata sille uusia lähteitä ja hankittava varoja, joita se kaikkeen tähän tarvitsee."
"Sepäs oli koko pitkä ketju!" nauroi Maria; "hyvin hauskaa ja viekasta samalla, mikäli minä ymmärrän! Tai teemme me kuten mies, joka koko päivän pistelee rahakukkaroaan taskusta toiseen, siten kuvitellen omistavansa satoja rahakukkarolta sekä ostaen kaikkea mitä haluaa. Eikö ole niin?"
"Ei varsin, rakkaani! En voi sitä nyt sinulle lähemmin selittää, ne ovat seikkoja, jotka kuuluvat kansantalouteen!"
Mutta hänen mielialansa oli kansansivistys; se kävi hänelle todellisesta elämänurasta, jonka hyväksi työskentelemällä hän sanoi täytyvänsä korvata entisen koulun palveluksesta luopumisensa. Pyhässä innostuksessaan joutui hän tietämättään muistuttamaan juutalaisia rihkamakauppiaita, jotka tavaralleen asettavat niin korkean hinnan, että he tinkimisen uhallakin ovat varmat kohtuullisesta hinnasta. Mutta ihanne, jonka hyväksi hän työskenteli, oli hänessä niin lujassa, että hän kuitenkin vakavasti uskoi saavuttavansa nuo korkeat päämäärät. Jokaiselle oikulle, joita lakkaamatta sukelsi esiin, omisti hän huomionsa, auttoi niitä siliteltäessä ja hyväksyttävään asuun kehiteltäessä sekä edusti niitä sitten kaikella käytettävänään olevalla vaikutusvallalla niissä tarkastusvirastoissa, joissa hänkin oli jäsenenä, yhdistyksissä sekä joka tilaisuudessa Suuressa Neuvostossa.
"Toivon saavani toki vielä nähdä", sanoi hän eräänä päivänä vaimolleen, "ettei yksikään nuorukaisistamme kaupungissa eikä maalla pääse vapaaksi valtiollisesta kouluutuksesta ennen kahdennettakymmentä ikävuottaan!"
"Mitä heidän sitten tulee niin kauan tehdä?"
"Oppia ja yhä oppia! Harjoitella ja taasen harjoitella! Ajattelehan vain, kuinka suuresti aineet lisääntyvät! Kun ensin olemme saaneet aikaan, että jokapäiväinen koulunkäynti kestää viidenteentoista ikävuoteen sekä yleinen sekundaariopetus on toimeen pantu, niin alkaa jatko-opetus matemaattisissa aineissa, ainekirjoituksessa, eläintieteessä ja terveydenhoidossa, laajemmassa maantiedossa sekä historiassa. Yhtämittainen kehitys voimistelussa ja sotilaallisissa harjoituksissa on jo määrätty, mutta niitäkin on ruvettava paremmin harrastamaan, vallankin on ampumaharjoituksia pantava aikaisemmin ja lukuisammin toimeen. Itsestään selvää on, että kaiken tämän ohella jatkuvasti harrastetaan laulua ja soittoa, jälkimäistä sikäli kuin kussakin kunnassa on tarpeeksi poikia, jotka puhallussoittimien, noiden tähänastisen kansansoiton kannattajain, käyttämiseen ovat —"
"Tuo, Jumalan kiitos, miellyttää minua parhaiten!" keskeytti Maria miehensä puheen ja kävelyn pitkin huonetta. Lausuen: "Kuinka niin?" jäi tämä paikalleen seisomaan.
"No niin, kun te ensinnä olette tuon kunnon kansan eläintieteellänne ja säännöllisellä terveydenhoidollanne tehneet yhdeksi ainoaksi hypokondrikoksi, niin saattaa kansanmusiikki sen jälleen iloiseksi tehdä! Ja niin se taiteen demokratiseerautuminen, josta sinä silloin — muistatko? — lastemme häissä puhuit, näyttää hyvää tekevän vaikutuksensa yhä enemmän toteen! Mutta jatkahan mieluummin edelleen"!
"Minä olen pian lopussa! Kun nuorukaiset lähenevät kahdettakymmentä vuottaan, ollessaan esimerkiksi kahdeksannellatoista, saavat he kouluutusta kansalaiselle kuuluvassa valtiotiedossa. Jokapäiväisessä koulussa ovat he jo poikasina pikimmältään tutustuneet perustuslakeihin, mutta pintapuolisempien päässä se on ehtinyt jo vaalistua. Se verestetään siis voimakkaasti vielä kerran ja lopuksi selvitetään sitten koko lainsäädännön ala ennenkuin he pääsevät osallisiksi kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista. Luulisinpä olevan kylliksi asioita täyttämään yhden ajanjakson! Vaikeata se alussa lienee, saada se säännöllisesti ja pysyvästi käymään, mutta käydä sen kuitenkin täytyy, jolleivät itse laitkin ivaksi muutu! Minä olen vielä unhottanut, että tämän ohessa jokaisen pojan on opittava valmistamaan itselleen yksinkertainen pöytä tai tuoli ja että tätäkin varten on ajateltava joku laitos!"