JULIA. Kappas toki, kuinka malttamaton on sun lempesi, joka tuskin lie viikon vanha!
WILHO. Niin nuori se ei ole, Julia. Viime talvena oleskeli minun rakas Hilmaseni kolme kuukautta sukulaisensa luona samassa paikkakunnassa, jossa minä virkaani toimitin. Siellä minä opin häntä tuntemaan sekä lempimään. Mutta kevät, joka kaikille muille olennoille tarjoaa iloa, tuotti meille vaan surua, sillä meidän täytyi erota toisistamme; hänen tätinsä kutsui häntä tänne takaisin, ja minua pidätti siellä ammattini. Viimein pääsin virastani vapaaksi; minä riensin tänne, ja olen nyt jo ollut täällä monta aikaa, mutta kahdesti vaan olen häntä nähnyt ja kerran puhutellut; ja miten tiedät, serkkuseni, lempi on kaikista maltittomin.
JULIA. Miten minä sitä tietäisin?
WILHO. Niinkuin sanottu, ensimäinen askel on otettu; minulla on setäni suostumus, ja vaikka hän sen antoi vihoissaan, ei hän kumminkaan sanojansa syö.
JULIA. Sitä hän ei suinkaan tee, jos hänet oikein tunnen.
WILHO. Nyt on myöskin toinen askel otettava. Minun täytyy välttämättä tavata kultani, saadakseni hänen kanssaan tuumitella, kuinka meidän on käyttäminen setäni suostumusta, ja mitä tahdomme sekä mitä emme tahdo jättää sattumuksen huostaan, siis, kuinka vanha neitsy on voitettava. Saadakseni tavata toivottuani, pitää minut saatettaman taloon, ja neitsy talosta ulos.
JULIA. No! eikö löydy helpompaa ja parempaa keinoa? Minä luulisin, että täällä maalla — —
WILHO. Ei, serkkuseni, ei. Armasta Hilmaa vartioitsee ei ainoastaan hänen tätinsä, vaan myöskin vanha palvelija, jolla on haukan silmät päässä. Useasti olen käynyt siellä talossa, vaan harvoin olen tavannut häntä, jota olen etsinyt. Sinne tultuani pyytää vanha neitsy minua aina romaani-kirjojansa lukemaan, eikä mikään puhe häntä enemmin huvita kuin haastelu mustalaisten ja salakauppiaiden urhotöistä. Hän rakastaa, niinkuin sanoo, näiden viehättävää, ihastuttavaa elämää, jota hän kirjoistansa on oppinut tuntemaan. — Mutta tuumani, kuinka ne taas olivat? niin, Hihnan puheille päästäkseni, pitää saaman vanha neitsy pois kotoansa muutamaksi tunniksi; siihen täytyy sinun olla minulle avullinen.
JULIA. Ilolla, niin paljon kuin vaan voin.
WILHO. Voisitko kuvailla itseäsi mustalaiseksi, serkkuseni?