WILHO (yksinään). Seikka on muutoin hyvästi kokoon keitetty ja voipi onnistua; mutta minä tahdon vielä panna jotakin lisäksi (ottaa esiin kirjeen). Tämän lempikirjeen olen kirjoittanut vanhan neitsyen nimessä hullulle Urhoselle; neitsyen käsikirjoitus on oivallisesti apinoitu, hänen sinettinsä samoin, ja poika, joka kirjettä viepi, on jo paikallansa. Neitsy kun saadaan määrätylle paikalle mustalaisia katsomaan, tapaa siellä heidän asemestaan Urhosen, joka häntä puheillansa viivyttää; ja sillä aikaa minä voin Hilmani keralla puhella. Tämä seikka voipi vaikuttaa verrattoman huvituksen, joka jälkeensä jättää mieluisan muiston pitkäksi ajaksi.
KUUDES KOHTAUS.
Wilho. Urhonen (parran-ajo-aseinensa).
URHONEN. Hyvää päivää, ystäväni.
WILHO (itseksensä). Ihan kuin kutsuttu! (Kovempaa.) Jumal' antakoon,
Urhonen! (Itsekseen.) Alan siinäpaikassa yritykseni.
URHONEN. Vallesmanni ei ole kotona, ja tänään on parran-ajon päivä!
WILHO. Hänellä on ollut vastoin-käymistä, ja silloin hän tavallisesti pyrkii ulos.
URHONEN. Mutta parta hänen leuassansa! se on minulle häpeäksi. Jos se ei ole minulle häpeäksi, niin kärpäseltä lennossa pistän silmän puhki.
WILHO. Olkaa huoletta. Täällä olette kuitenkin kylläksi partaa ajaneet.
URHONEN. Kylläksi partaa ajaneet. Mitä on tapahtunut? Minä pelästyn! minä olen niin pahoilla mielin.