JULIA. No, hyvä! Kun ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia, niin antakaa jalkanne jättää jäähyväiset talonne kynnykselle ja lähtekää hiljaa ja sievästi, ikäänkuin olisitte oma varjonne, Kissankivelle! Mutta tulkaa ihan yksinänne. Siellä, vanhan tammen luona, tapaatte minut taikka jonkun toisen minun asemestani, ja kun tämä sanoo: Nyt on pöllö lentänyt tiehensä, kuningatar on astunut sisään, niin voitte pelotta seurata häntä.
NEITSY. Voitte luottaa siihen, että tulen.
JULIA. Voikaa hyvästi, hyvä rouva! ja paetkaa nyt! Sillä ette saa nähdä minne käännyn.
NEITSY. Kuinka? Vieläkö pelkäätte minun teitä pettävän?
JULIA. Hi suinkaan; mutta jos joku teiltä kysyy, niin voitte tehdä valan, ei tietävänne mihinkäpäin minä läksin.
NEITSY. Olkoon menneeks'. Kun ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia — —
JULIA. Oikein! Voikaa sill'aikaa hyvästi, ja siunatkoon teitä Herra.
(Neitsy menee ulos vasemmalta puolelta.)
NELJÄS KOHTAUS.
JULIA (yksinään). Kävi hyvästi. Ja tuo oli hyvä, että laitoin pois hänet, on tohdi tässä puvussa mennä takaisin kankaan yli. (Riisuu päähänsä kapotin, jonka panee kokoon, mutta pudottaa samassa paperinsa.) Hiljaa! kuulen jonkun tulevan. Pois! pois! (Menee sukkelasti ulos oikealta puolelta.)