URHONEN. Ihan mahdotonta!
TUNTURI. Ja kuitenkin se on totta! Hyvä on, että hän on valinnut tämmöisen ryökäleen, onpa se toki lohdutukseksi; tästä nähdään, miten ylenkatsottava hän on.
URHONEN. Hyvin ylenkatsottava!
TUNTURI. Ja te, kelvoton! Ken minun estää teidät ampumasta paikalla, niinkuin susi ammutaan?
URHONEN. Armollinen, kaikkivaltias herra! teenhän minä kaikki mitä käskette: sen kun vaan käskekää! Minä heti juoksen kotihini ja käyn makaamaan, enkä koskaan enää pidä mielessäni tuota hylky-ryökinätä; sillä hirmuistahan tuo on, että minun tähden annetaan rukkaset niin jalomieliselle ja urhoolliselle herralle.
TUNTURI. Odota! Te jäätte tänne, odottelette Julian tuloa, ja koettelette paraalla tavallanne saada hänen ilmoittamaan rakkautensa.
URHONEN. Eipä se vaikeata liene.
TUNTURI (taas tulistuen). Ei vaikeata?
URHONEN. Käskettekö sen työn olla vaikean!
TUNTURI. Vaikeasti tahi helposti, yhtä kaikki; vaan hänen omasta suustansa tahdon kuulla häpeällisen ilmoituksen. Minä olen tästä vähäisen etempänä. Vaan elä koettelekaan juosta pakoon, muutoin on luotini niskassasi. Eläkä anna vähintäkään viittausta kolmannen hengen läsnä-olosta; muutoin viittaus vastataan luodillani.