URHONEN. Ei, nyt en voi vaieta! nyt on malttini loppunut. Vapisten olen kävellyt metsässä; minun kosioveljeni milt'ei ampunut minua, niinkuin jänis ammutaan; tuskalla täytyi minun kuhertaa lemmestä niinkuin kyyhkynen; kasvot ja kädet olen särkenyt ontelossa tammessa; kruunun nimessä olen kiini otettu ja määrätty kuorma-hevoseksi, sala-tavaraa kulettamaan!
Kaikki nämä vaivat olen hänen tähden kärsinyt, ja nyt hän palkinnoksi kutsuu minua hulluksi, ja antaa haukkumanimiä toisensa perästä! — Vaan metsässä oli toista; siellä haastettiin häiden-pidosta ja nyt paikalla.
NEITSY. En kauempaa voi kuunnella hullun puhetta.
HUKKANEN. Pyydän tuhannesti. — Minä saatan hänet vaikenemaan (kiljaisee). Kasakka!
(Kasakka astuu sisään.)
URHONEN. Ah, armollinen herra!
HUKKANEN. No, puhu sitte maltilla! Mutta vaan sala-kaupasta.
URHONEN. Siitä Jumal' avita en tiedä, en niin mitäkään, vaikkapa herra vallesmanni huutaisi tänne miljonittain kasakoita.
HUKKANEN (Kasakalle). Kutsu sisään se vieras herra!
(Kasakka lähtee ulos).