(Julia tulee ovesta.)
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Entiset. Julia.
HUKKANEN (menee Juliaa vastaan ja tarttuu pikaisesti hänen käteensä kiini). Tule likemmä! (Taluttaa hänet Tunturin luo.) Tunnetko tämän herran?
JULIA (pelästyksissään nähtyään Tunturin). Jumalani! Tunturi!
(Hän lankee tuoliin.)
HUKKANEN. Julia, mitä tämä merkitsee? (Tunturille.) Herra, sanokaa missä ja minkälaisessa yhteydessä olette tyttäreni kanssa?
TUNTURI. Minä lemmin tytärtänne, ja luulin hänen lempineen minua, vaan olen erhehtynyt; hän lempii toista. Minä luulin, — ja jos oikein mietin asiat, jotka tapahtuivat metsässä, niin vieläkin luulen tuon sankarin (osoittaa sormellansa Urhosta) olevan kosioveljeni.
URHONEN. Minäkö? Eikö minulla, Jumalan kiitos, jo ole ollut kylläksi yhdessä lemmityssä, vieläkö minun niskoilleni pannaan toinenki? Täytyykö minun sitte tänyönä ehdottomasti aina edelleen olla kuorma-hevosena?
JULIA (nousee ylös). Herra Tunturi, teidän loukkauksenne —