HUKKANEN. Ole hiljaa, lapseni! Hänellä on minun kanssani tekemistä. (Tunturille.) Herra! minä vaadin teiltä selitystä siitä, että soimasitte tytärtäni.
JULIA. Ah! antakaa minun puhua muutama sana herra Tunturille; suvaitkaa se, hyvä, kulta, isäseni! suvaitkaa!
HUKKANEN. En ensinkään, sitä et saa; hän on hirmuisimmalla tavalla loukannut kunniatasi, sanoen, — parran-ajajan, tuon riimu-kissan — —
URHONEN (raivossa). Riimu-kissako? Herra, tietäkää mun olevani haava-lääkäri! Voipi olla mahdollista, että jonkun kerran olen leikannut teitä. Vaan raapia! Sitä ei tee muut kuin kissat, naiset ja nimismiehet, ymmärrättekö? nimismiehet!
(Hän on ulos juoksemaisillaan, vaan Anni tulee samassa sisään ja lankee hänen syliinsä. Sillä aikaa ovat Julia ja Tunturi astuneet perälle, oikealle puolelle. He puhuvat hiljaa keskenänsä. Tunturi näkyy kohta suuttuvan.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Entiset. Anni.
ANNI. Ah, neitsy, ryökkinäni, tulkaa avuksi! tulkaa avuksi!
NEITSY. Mikä sinulla on, Anni?
ANNI. Ah! vähältä oli vailla etten kuollut pelästyksestä. Neiti on poissa.