HUKKANEN. Suloisempi seutu! Mitä sinä puhut, tyttö?
JULIA. Kuinka? Nämät komeat vuoret kuusineen ja honkineen sekä — —
HUKKANEN. Ovat minulle kauhistukseksi. Pelkkiä sala-teitä ja piilo-paikkoja veitikoille ja varkaille! Olen nyt asunut täällä koko vuoden, ja aina toivottanut vuoret ja laaksot, kuuset ja koivut hitolle. Täällä olen petettynä ja salakauppiaat sekä heidän sukunsa ovat minun naapurissani, ja vielä omassa talossani — —
WILHO. Totta kaiketi, teidän oma nepanne — — —
HUKKANEN. Mitä nyt?
WILHO (itsekseen). Nyt on sovelias alottaa (ääneensä). No, setikseni, eikö sala-rakkaus myöskin ole sala-kauppaa?
HUKKANEN. On ainakin. Minä en voi kylläksi nuhdella sinun hulluuttasi.
JULIA. Kuinka? Onko serkkuni joutunut lemmen poluille.
HUKKANEN. Niin kyllä, lapseni, tämä on taas uusi tuska onnettomalle isällesi.
JULIA. Ah, isä kulta, älkää sitä nureksiko! Ken tietää, kuinka kauan tuo lempi kestää?