WILHO. No hyvä, Julia — koska asia kerran on tullut esiin, niin sanon nyt sinulle: että lempeni on totinen, se tulee perustamaan elämäni onnen tahi onnettomuuden.
JULIA. No! mutta sano, kuka sitte on sinun kultasi? Minä toivon, että hän on vähän ehk'edes serkkusi näköinen.
WILHO. Onpa yksi naapureistamme, neiti Hilma Waltokas; hän on hyvin sievä, siveä, sydämellinen ja ymmärtäväinen.
HUKKANEN. On köyhä kuin kirkonrotta ja pahimman viholliseni sisaren tytär.
JULIA. Sitä en ymmärrä. Kuinka isäni voisi vihata ketään, tahi joku toinen häntä.
HUKKANEN. Niin, vihata vanhaa neitsy Kypäriä ei ole mikään synti. Ei hän pelkää ihmisien eikä Jumalan lakia, vaan pitää seuraa juutalaisten ja mustalaisten, varkaiden ja rosvojen kanssa.
JULIA. Miten ymmärrän tuota?
HUKKANEN. Niin, hän on melkein tullut mielipuoleksi pelkästä romaanien lukemisesta.
JULIA. Todellako?
HUKKANEN. Niin, kuuleppas! Minuun on hän hirmuisesti suuttunut, kun toivoisin ja tahtoisin hallituksen ottamaan kaikki kirjat takavarikkoon, jotka kehoittavat rosvoamiseen ja salakauppaan.