Odoardo. Ei miksikään muuksi! Ole huoletta… Tämän-päiväinen onnellisuuteni herätti minun niin varhain; aamu oli niin ihana; matka on niin lyhyt; luulin olevanne täällä niin puuhassa… Kuinka pian ei unhoteta jotakin, juohtui mieleeni … sanalla sanoen: minä tulen, katson ja palajan paikalla takaisin… Missä Emilia on? Epäilemättä koristelemassa…
Klaudia. Sieluansa!… Hän on kirkossa… Minun tulee tänä päivänä hartaammin, kuin muulloin, anoa armoa korkeudesta, sanoi hän, ja heitti kaikki sillensä, otti silmikkonsa ja riensi…
Odoardo. Ihan yksinänsä?
Klaudia. Ne muutamat askeleet…
Odoardo. Yksi on kyllä horjahtaakseen!…
Klaudia. Elä nyt suutu, armahani; ja tule sisään levähtämään hetken, ja, jos haluat, nauttimaan vähän virkistystä.
Odoardo. Kuten tahdot, Klaudia… Mutta hänen ei olisi pitänyt mennä yksinään.
Klaudia. Ja sinä, Pirro, jäät tänne etu-huoneesen, kieltämään vieraita tulemasta tänään.
Kolmas kohtaus.
Pirro, ja kohta jälestänsä Angelo.