Marinelli. Noh, entäpä sitte?
Appiani. Entä sitte? … entä sitte?… Tuo kysymyksenne onkin ihmeen arvelematoin.
Marinelli. On niitä esi-merkkiä, herra kreivi, että pitoja sopii tuonnemma lykätä… En suinkaan luule siitä aina olevan morsiamelle eli sulhaiselle etua. Asialla olkoon myötänään vastuksensakin. Mutta kuitenkin, arvelen, että herran käsky…
Appiani. Herran käskykö?… Herran? Herra, jonka itse valitsemme siksi, ei niin oikeastaan olekkaan meidän herramme. Sen myödytän, että teidän tulisi osoittaa ruhtinaalle täydemmän kuuliaisuuden. Mutta ei minun. Minä tulin hänen hoviinsa vapaa-tahtoisesti. Minä tahdoin kunnian häntä palvella; mutta en orjanansa olla. Minä olen suuremman Herran ala-valtias…
Marinelli. Suurempi tai pienempi: Herra on herra.
Appiani. Vieläpä minä teidän kanssanne tästä riitelemään. Lyhyesti, sanokaa ruhtinaalle, mitä olette kuulleet: … mieleni muka olevan pahan, etten voi ottaa hänen armoansa hyväkseni, sen vuoksi, että mä tänä päivänä päätän yhden liiton, joka on tekevä koko minun onneni.
Marinelli. Ettekö tahdo antaa hänen samalla tietää, kenenkä kanssa?
Appiani. Emilia Galotin.
Marinelli. Tämänkö talon tyttären?
Appiani. Tämän talon.