FRANZISKA.
Erinomaista! Nyt te menettelitte mitä herttaisimmin, autoitte tuon veijarin jälleen jaloilleen.
NEITI.
Tarkoitukseni oli auttaa onnetonta.
FRANZISKA.
Ja mikä parasta: tuo mies pitää teitä vertaisenaan. Oo, minä riennän hänen jälkeensä ja otan häneltä rahat takaisin. (Aikoo lähteä.)
NEITI.
Franziska, älä anna kahvin aivan jäähtyä, kaada kuppeihin.
FRANZISKA.
Hänen täytyy antaa teidän rahanne takaisin; te olette päättänyt toisin; te ette halua pelata hänen toverinaan. Kymmenen pistolia! Kuulittehan te, neiti, että hän oli kerjäläinen! (Neiti kaataa itse tällävälin kahvin kuppeihin.) Kuka antaisi kerjäläiselle niin paljon? Ja vielä koettaisi säästää häneltä nöyryytyksen saada ne kerjäämällä? Ja tuon armeliaan, joka jalomielisyydestä haluaa olla tuntematta häntä kerjäläiseksi, tuntee tuo kerjäläinen vuorostaan väärin. Pitäkää hyvänänne, neiti, jos hän katsoo lahjanne kukaties miksi — (Neiti ojentaa Franziskalle kupin.) Tahdotteko saattaa vereni vielä enemmän kuohuksiin? Minä en voi juoda. (Neiti laskee kupin jälleen kädestään.) — »Parbleu, teiden armo, teelle ei tunte oma arvo.» (Ranskalaisen äänellä.) Eipä todellakaan, jos sallitaan heittiöiden tuolla tavoin hirttämättä kuljeskella.