v. TELLHEIM.
Enonne! Teidän säätynne! Ha, ha, ha!
NEITI.
Teidän naurunne surmaa minut, Tellheim! Jos uskotte hyveisiin ja kaitselmukseen, Tellheim, niin älkää naurako tuolla tavalla! En ole koskaan kuullut pelottavammin kirottavan, kuin te nauratte. — Ja otaksukaamme pahinta! Jos teidät täällä kaikin mokomin tahdotaan tuomita väärin, niin ei teitä siellä meillä voida väärin tuomita. Ei, me emme voi, me emme tahdo teitä tuomita väärin, Tellheim. Ja jos meidän säädyillämme on vähintäkään kunniantuntoa, niin tiedän, mitä niiden on tehtävä. Mutta johan nyt joutavia: miksipä se olisi tarpeellista? Kuvitelkaa, Tellheim, että olisitte menettänyt nuo kaksituhatta pistolia jonakin rajuna iltana. Kuningas oli teille onneton kortti: rouva (osoittaen itseään) on teille sitä suosiollisempi. — Kaitselmus, uskokaa minua, suojelee aina rehellistä miestä vahingoilta ja useimmiten jo etukäteen. Tuo teko, joka kerran sai teidät menettämään kaksituhatta pistolia, saattoi minut teidän omaksenne. Ilman tuota tekoa minua ei koskaan olisi haluttanut päästä teitä tuntemaan. Tiedättehän, että tulin kutsumattomana ensi kerran seuraan, jossa luulin teidät tapaavani. Tulin sinne ainoastaan teidän tähtenne. Tullessani sinne olin varmasti jo päättänyt teitä rakastaa — minä jo rakastinkin teitä! — olin varmasti päättänyt saada teidät omakseni, vaikka olisinkin huomannut teidät yhtä mustaksi ja rumaksi kuin Venetian maurilaisen. Te ette ole niin musta ja ruma; ettekä liene niin mustasukkainenkaan. Mutta, Tellheim, Tellheim, te muistutatte häntä kuitenkin niin monessa suhteessa! Voi noita rajuja, järkkymättömiä miehiä, jotka alati vain kunnian kummitukseen tuijottavat ja kaikki muut tunteensa paaduttavat! — Katsokaa minuun! minuun, Tellheim! (v. Tellheim on tällävälin kaiken aikaa miettivänä ja liikahtamatta tuijottanut yhteen paikkaan.) Mitä te ajattelette? Te ette kuuntele?
v. TELLHEIM
(hajamielisenä). Kuuntelen toki! Mutta sanokaahan, hyvä neiti, kuinka joutui mauri Venetian palvelukseen? Eikö maurilla ollut isänmaata? Minkätähden vuokrasi hän käsivartensa ja verensä vieraalle valtiolle?
NEITI
(pelästyneenä). Missä te olette, Tellheim? — Nyt on aika keskeyttää. — Tulkaa! (Tarttuen hänen käteensä.) — Franziska, käske ajaa vaunut esiin.
v. TELLHEIM
(tempautuu irti neidistä ja rientää Franziskan jälkeen). Ei, Franziska, minulla ei voi olla kunniaa seurata neitiä ajelulle. — Hyvä neiti, suokaa minun vielä tänään pitää terve järkeni, ja sallikaa minun poistua. Olen jo sen menettämäisilläni teidän tähtenne. Ponnistan vastaan, minkä voin. — Mutta koska vielä olen täydellä järjellä, niin kuulkaa, hyvä neiti, minä olen lujasti päättänyt, mistä ei mikään mahti maailmassa saa minua luopumaan. — Jollei peliini enää satu onnellista heittoa, jollei lehti kokonaan käänny, jollei —