NEITI
No niin, minä olen sen lukenut. Mutta mitä siinä kirjoititte tästä asiasta, jää minulle täydeksi arvoitukseksi. On aivan mahdotonta, että jalo tekonne tahdottaisiin lukea teille rikokseksi. — Selittäkää toki, rakas majuri.
v. TELLHEIM.
Muistatte kai, armollinen neiti, että olin saanut määräyksen mitä ankarimmin kerätä sotaveroa puhtaassa rahassa kotiseutunne piirikunnista. Päästäkseni tuota ankaruutta käyttämästä minä maksoin puuttuvan summan etukäteen.
NEITI.
Muistanpa tietenkin. Rakastin teitä tuon tekonne tähden, vaikka en vielä ollut teitä nähnytkään.
v. TELLHEIM.
Säädyt antoivat minulle tunnusteensa, ja sen minä aioin rauhaa solmittaessa liittää hyväksyttyjen saatavien joukkoon. Tunnuste katsottiin täysin sitovaksi, mutta minun omistusoikeuteni siihen asetettiin kiistanalaiseksi. Hymyiltiin ivallisesti, kun vakuutin maksaneeni sen sisällön käteisellä rahalla. Se selitettiin säätyjen minulle antamiksi lahjuksiksi tai hyvitykseksi siitä, että niin pian olin sopinut heidän kanssaan alimmasta määrästä, johon olin valtuutettu suostumaan vain äärimmäisessä hätätilassa. Niin joutui tunnuste minun käsistäni, ja jos se maksetaan, niin ei sitä varmaankaan makseta minulle. — Tällä, hyvä neiti, katson kunniaani loukatun, enkä saamani eron takia, jota olisin vaatinut, ellen olisi sitä saanut. — Te olette vakava, hyvä neiti? Miksi ette naura? Ha, ha, ha! Minähän nauran.
NEITI.
Oi, tukahuttakaa tuo nauru, Tellheim! Minä rukoilen! Se on ihmisvihan hirveätä naurua! Ei, te ette ole se mies, joka voi katua hyvää tekoaan sen vuoksi, että siitä on hänelle huonot seuraukset. Ei, noita huonoja seurauksia ei mitenkään voi kestää kauan! Totuuden täytyy tulla ilmi. Enoni, kaikki säätymme voivat todistaa —