SITTAH.
Niin todellako —?
RECHA. Aivan todella. Ei kirjanoppineisuus tyydyttää voi isää, kun vain kuollein kirjaimin se painuu aivoihin.
SITTAH.
Ai, mitä puhut!
Vaikk' aivan väärään puhe tuo ei osu! —
Ja kaiken, niitä tiedät —?
RECHA. Hänen suustaan sen kuulin vain. Ja enimmästä vielä kysyä voisin: missä, mitenkä ja miksi opetti hän mulle sen?
SITTAH.
Niin kaikki jääkin mieleen parhaiten.
Niin yhtäaikaa oppii koko sielu.
RECHA. Vain vähän varmaankin on lukenut myös Sittah — tai ei mitään!
SITTAH.
Miten niin?
En kirjaopist' ylpeilis. Vaan miksi
noin arvelet? Syys sano rohkeasti!
RECHA. Kun niin hän suora on, niin koruton, itsensä lainen vain…
SITTAH.
No?
RECHA. Isä sanoo, ett' aniharvoin kirjat sellaisiksi suo meidän jäädä.