— Odota! — sanoi Mitka, retustaen Homjakia kohti — nyt et pääse kynsistäni.
Taistelu taukosi. Ei ollut kenen kanssa tapella, kaikki opritshnikit makasivat kuolleina, ainoastaan Maljuta pelastui nopealla argamakillaan.
Rosvot alkoivat lukea miehiänsä, paljoa ei ollut jälellä. Olivatpa hekin kyllin monta menettäneet. — Kah, — sanoi Persten, tultuaan Serebrjanin luo ja pyyhkäistyään hien otsaltaan, — katso bojari, missä yhteen yhdyttiin!
Serebrjani, heti rosvojen ilmestyttyä, syöksi tsarevitshin luo ja vei hänet hevosineen varjoon; tsarevitsh oli sidottu satulaan. Serebrjani katkasi miekallaan köydet ja auttoi tsarevitshia kulkemaan, otti liinan, jolla hänen suunsa oli tukittu, pois. Koko taistelun aikana ei hän mennyt hänen luotansa, ja suojasi häntä omalla ruumiillansa.
— Tsarevitsh, — sanoi hän, nähdessään, että rosvot alkoivat ryöstää kuolleita ja ottaa kiinni sinne tänne juosseita hevosia, — taistelu on loppunut. Kaikki sinun kavaltajasi ovat kuolleet, ainoastaan Maljuta yksin pääsi pakoon, vaan minä luulen, ettei hänkään kauan hengitä, kun tsaari käskee häntä etsiä.
Tsarevitshin nimen kuullessaan, astui Persten takaperin.
— Kuinka? — sanoi hän: — onko tämä tsarevitsh? hallitsijan poika? Katsopas kenen avuksi Jumala joudutti! Katsopas ketä nuo roistot sidottuna kuljettivat!
Ja atamani heittäytyi Ivan Ivanovitshin jalkoihin.
Tieto hänen läsnäolostaan levisi nopeasti rosvojen joukossa. Kaikki lakkasivat tutkimasta kuolleiden taskuja ja tulivat kunnioittamaan tsarevitshia.
— Kiitän teitä hyvät ihmiset, sanoi hän suopeasti, ilman tavallista korskeuttaan: — keitä tahansa olettekin, kiitän teitä!