Komeat pidot alkoivat, maljat ja kolpakot helähtelivät, ja paitsi näiden ääntä helähteli vielä toinenkin, joka ei sointunut yhteen iloisten pitojen kanssa. Opritshnikkien levättien alla kalisivat näkymättömät aseet.
Mutta Morosov ei kuullut tuota turmiota tuottavaa ääntä. Muut mietteet olivat hänet vallanneet. Sisällinen ääni oli sanonut Morosoville, että hänen yöllinen loukkaajansa on kestissä hänen kanssansa samassa pöydässä, ja bojari mietti keinoa sitä ilmisaadaksensa. Tämän keinon hän luuli luotettavaksi.
Jo oli monta maljaa kallistettu; he joivat tsaarin onneksi ja tsaarittaren, ja koko tsaarin huoneen kunniaksi; juotiinpa metropoliitankin ja koko Venäjän papiston kunniaksi, sitten Vjasemskin ja Serebrjanin sekä suopean isännän, vihdoinpa jokaisen vieraan malja erittäin. Kun oli kaikkien terveydeksi juotu, nousi Vjasemski ja esitti nuoren bojarittaren maljan. Sitäpä Morosov odottikin.
— Rakkaat vieraat, — hän sanoi, — sopimatonta on ilman emäntää juoda hänen maljaansa! Menkää, — hän sanoi, kääntyen palvelijain puoleen, — noutamaan bojaritar; kestitköön hän omin käsin rakkaita vieraita!
— Oikein, oikein! — melusivat vieraat: ilman emäntää ei ole hunajakaan makeata.
Hetken perästä ilmaantui Jelena puettuna kalliisen sarafaaniin,[18] kahden neitsyeen saattamana; hänellä oli kädessään kultainen tarjotin, jolla oli yksi ainoa malja. Vieraat nousivat ylös. Hovimestari täytti maljan. Jelena kosketti siihen huulillansa ja alkoi kantaa sitä ympäri sekä tarjota vieraille, kumartaen jokaiselle, tavan mukaan, aina vyötäisiin asti. Aina sitä myöten kuin vieraat sen tyhjensivät, täytti hovimestari sen uudestaan.
Kun Jelena oli kaikille tarjonnut, niin Morosov, joka oli tarkasti pitänyt silmällä häntä, kääntyi vieraitten puoleen.
— Rakkaat vieraat, — hän sanoi, nyt minä pyydän, vanhan venäläisen tavan mukaan, teitä kunnioittamaan minun huonettani, älkääkä moittiko minun isännyyttäni; pyydän teitä, rakkaat vieraat, älkää halveksiko suudella minun vaimoani! Seisahdu Dmitrijevna avaralle tilalle ja anna kaikkien vuoron perään suudella itseäsi.
Vieraat kiittivät isäntää. Jelena astui vavisten uunin viereen ja loi maahan silmäyksensä.
— Ruhtinas, ala sinä! — sanoi Morosov Vjasemskille.