Puheen alussa lankesi Morosov polvilleen. Sen jälkeen palvelijat nostivat hänet jälleen ylös. Hän oli valkea kasvoiltansa.
— Siunatkoon Pyhä Kolmiyhteys ja moskovalaiset ihmeidentekijät meidän suurta hallitsijaamme! — hän lausui vapisevalla äänellä, — ja jatkakoon hänen päiviänsä armollinen ja laupias Jumala vielä pitkiksi ajoiksi. En sinua, ruhtinas, odottanut, vaan sinä tulit luokseni tsaarin lähettiläänä — käy sisään huoneeseeni. Tulkaa, herrat opritshnikit! Pyydän, tehkää hyvin! Vaan minä menen ensin toimittamaan kiitosrukoukseni, ja tulen sitten teidän kanssanne juhlimaan myöhään yöhön asti.
Opritshnikit menivät sisälle.
Morosov kutsui orjan luoksensa.
— Istu hevosen selkään ja mene Serebrjanin luo, viemään terveisiä ja sano, että minä pyydän häntä tulemaan kestille tänä päivänä, sillä tsaari on osottanut minulle suuren armon ja ottanut minusta vihansa pois!
Annettuaan tämän käskyn ja saatettuaan vieraansa huoneihin, Morosov palasi pihan poikki kotikirkkoon; hänen edellään menivät ystävät, palvelijat ja hänen jäljessään suuri joukko orjia. Kotiin jäi ainoastaan hovimestari ja palvelijoita, niin paljon, kuin opritshnikit tarvitsivat.
Tuotiin esiin erilaisia välipaloja ja juomia, mutta päivällinen odotti vielä.
Pian tuli Serebrjani, hänkin ystäväin ja orjainsa saattamana, sillä, jos siihen aikaan bojari ratsasti arvokkaissa asioissa yksin, tahi vähälukuisen seuran kanssa, niin sitä pidettiin häpeänä.
Pöytä oli jo isossa tuvassa katettuna: palvelijat seisoivat paikoillaan; kaikki odottivat isäntää.
Drushina Andrejevitsh, toimitettuaan kiitosrukouksensa, astui sisään, puettuna hyvään vaatteukseen, kullalla kirjailtuun kauhtanaan, pitäen kädessään sopulinnahkasta lakkia. Hänen mustanharmaa tukkansa oli tasaiseksi kammattu ja partansa siistitty. Hän kumarsi vieraille ja vieraat samoin hänelle; sitten istuttiin pöytään.