— Oh, vai niin! ukko sanoi raskaasti huoaten: — vai makaa Afanaasi
Ivanovitsh maantiellä. Mutta miekaniskusta ei hän kuole. Ruhtinas
Afanasi Ivanovitsh nousee, ajaa myllylle ja sanoo: missä on
bojarittareni, minun sydämeni kiihko? Ja mitä minä siiloin vastaan?
Hänen kanssaan ei sovi juonitella. Hän lyö kappaleiksi!
— Ukkoseni, tuossa on kaulakoristeeni! Ota se! Vielä enemmän annan, jos pelastat minut!
Myllärin silmät säkenöivät. Hän otti simpsukkaisen kaulakoristeen bojarittaren kädestä ja alkoi ihailla sitä kuunvalossa.
— Bojaritar, minun joutseneni, — hän sanoi tyytyväisin katsein: — siunatkoon sinua armias Jumala ja moskovalaiset ihmeidentekijät! Ei minun ole helppo piilottaa sinua ruhtinaan palvelijoilta, jos he äkkiä tulevat tänne! Kuitenkin panen itseni alttiiksi sinun edestäsi, ehkä Jumala on armollinen!
Vielä ei ukko ehtinyt lopettaa puhettaan, kun metsästä kuului kavionkapsetta.
— He tulevat, he tulevat! — kirkasi Jelena. Älä anna minua heille, ukko kulta!
— Hyvä, bojaritar, tule perässäni!
Mylläri vei kiireesti Jelenan myllyyn.
— Kätkeydy tänne säkkien taa, — hän sanoi ja sulki oven hänen jälkeensä ja kiirehti ratsun tykö.
— Voi Jumalani, miten voisin hevosen piilottaa, etteivät arvaisi!