— Mikä bojari? — vanhus kysyi, ikäänkuin ei olisi kuullut.
— Voi sinua pöllö! Vielä kysyt: kuka? Lyökää maahan ovet, miehet!
— Älkää toki, ystävät! Minä tulen, miksi särkeä? kyliä tulen!
— Ahaa, kuulitko, pölkkypää!
— Älä suutu isäseni, mylläri sanoi, laahustaen ulos: — pyydän anteeksi, veikkonen, korvani on lukossa, en kuule kerrasta! Eihän se ole synti: kun te aloitte kolistaa ovelle ja seinille, veikkoset, pelästyin ja ajattelin: Herra varjele, näinköhän tulee rosvoja! Tuollahan on niiden murroksia ja luolia, ystäväiseni! Pelko sydämmessä asut metsässä, usein ajatellen, mitä, Jumala armahda, sattuu.
— No, kyllä jo lörpöttelit! Katsopas tänne: veri näet, vuotaa, voitko sitä pidättää?
— Katsotaan, veikkoset! Herra armahda! Kuka on lyönyt häntä? Olispa sattunut puolentuumaa alemmaksi, niin olispa sattunut aivoihin! Jumala varjele häntä! Vaan, mitä tässä? Olkapäähän sattui melkein luuhun asti! Äh, nähtävästi ovela miekkailija — kuka löi hänen armoansa!
— Voiko pidättää verta, ukko?
— Vaikea on, veliseni, vaikea. Miekka on ollut loihdittu!
— Loihdittu? Kuulitteko, miehet? minä sanoin: loihdittu. Kuinka hän muuten olisi voinut haavoittaa seitsemästä kohdasta!