Maljuta katsoi kauhistuneena eukkoa.
— Miksi minua tirkistelet! — Onufrevna sanoi. — Sinä surmaat ainoastaan syyttömiä, vaan tutkia häijyjä ihmisiä, ei ole sinun asiasi. Vainusi ei riitä siihen, punainen koira!
— Hallitsija! — Maljuta huudahti: — salli minun koetella näitä miehiä. Pian saan tietää, mitä he ovat ja kenen lähettämiä!
— Ei tarvitse, — Iivana sanoi: — minä tutkin itse heitä. Missä he ovat?
— Tuolla, isäkulta, oven takana, — Onufrevna vastasi, — seisovat eteisessä.
— Anna minulle, Maljuta, varusteeni seinältä; ole sitten menevinäsi kotiin, vaan kun he tulevat sisään, palaa eteiseen ja kätkey sotilaiden kera tämän oven taa. Heti kuin huudan, astukaa sisään ja ottakaa ne kiinni. Anna tänne Onufrevna sauva.
Tsaari pukeutui haarniskaansa, asetti sen päälle mustan messupaidan, heittäytyi vuoteelle ja asetti viereensä saman sauvan, jolla hän vähän aikaa sitten lävisti ruhtinas Kurbskin sanansaattajan jalan.
— Nyt tulkoot sisään! — hän sanoi.
Maljuta asetti avaimet tsaarin päänalustalle ja meni ulos eukon keralla. Pyhäin kuvain edessä olevat lamput valaisivat tupaa heikosti. Tsaari lepäsi vuoteellaan väsyneen näköisenä.
Persten ja Korshun astuivat sisään, varovasti liikutellen jalkojaan ja hapuillen käsillään.