Persten tutki tarkalla silmäyksellä tuvan ja siinä löytyvät esineet.
Vasemmalla puolen ovea oli pankko; etusopessa oli tsaarin vuode; pankon ja vuoteen väliin oli tehty ikkuna seinään; tätä ikkunaa ei koskaan suljettu luukulla, sillä tsaari piti siitä, että auringon ensi säteet tunkeusivat hänen makuuhuoneesensa. Nyt kuu pilkisteli ikkunasta, ja sen hopeinen loiste leikki muurin kirjavilla tiileillä.
— Terve, te sokeat, Muromilaiset velikullat, silmänkääntäjät! — tsaari sanoi, katsoen tarkkaan, mutta vaan sivumennen rosvojen kasvonpiirteitä.
— Eläköön sinun tsaarillinen armosi monta vuotta terveenä! — Persten ja Korshun vastasivat, kumartaen maahan asti. — Puolustakoon, suojelkoon ja olkoon Jumalan äiti sinulle armollinen, että sinä säästät meitä raukkoja, poloisia ihmisiä, jotka maita mantereita tallustamme, näkemättä Jumalan kirkasta valoa! Suojelkoon sinua pyhä Pietari ja Paavali, Iivana Sulopuhuja, Kusma ja Demjan sekä Hutioin ihmeidentekijät ja kaikki pyhät miehet. Antakoon Jumala sinulle kaikki, mitä pyydät ja rukoilet! Ikuisesti käyös kullassa, mukavasti syö'os ja juo'os, makeasti nukkuos! Vaan vihamiehiäsi ikuisesti nikottakoon ja nälättäköön; joka päivä heitä ijes painakoon ja oinaan sarvet ahdistakoon!
— Kiitos, kiitos, raukat! — Iivana sanoi yhä katsellen rosvoja: — joko kauvankin olette sokeina olleet?
— Nuoruudesta asti, isäkulta, — Persten vastasi, kumartaen ja notkistaen polviaan, — molemmat olemme nuoruudesta asti olleet sokeita! Emmekä muista, koska olemme Jumalan aurinkoa nähneet!
— Mutta kuka opetti teitä lauluja laulamaan ja satuja kertomaan?
— Itse Jumala, isäkulta, itse Jumala piti entiset ajat arvossa!
— Kuinka niin? — Iivana kysyi.
— Meidän vanhuksemme kertovat, — Persten vastasi, — ja guslansoittajat laulavat siitä: entiseen aikaan kun Kristus nousi ylös taivaaseen, niin itkivät köyhät, vaivaiset, rammat ja koko kerjäläisten joukko: mihin sinä, Kristus Jumalanpoika, lennät? Kelle meidät jätät? Kuka meitä syöttää ja juottaa? Ja Kristus, taivaan tsaari, sanoi heille: