"Minä annan teille, hän sanoi, kultaisen vuoren, hunajaisen virran, viinipuutarhat ja mehuisat hedelmät; te tulette syötetyiksi, juotetuiksi ja verhotuiksi! Silloin Iivana Jumaluusoppinut sanoi: Oi sinä, lempeä Vapahtaja. Älä anna heille kultavuoria ja hunajavirtoja, äläkä viinitarhoja ja mehuisia hedelmiä. He eivät ymmärrä niitä hallita; rikkaat ja mahtavat tulevat ja ottavat pois heidän omaisuutensa. Vaan anna sinä, Kristus, taivaan tsaari, heille sinun nimesi, ja ihanat laulut sekä mainiot sadut vanhasta muinaisuudesta ja hurskaista ihmisistä. Kun he raukat maata kulkevat, niin kertovat mainioita satuja, ja jokainen ottaa heidät vastaan ja kestitsee vierasvaraisesti." Ja Kristus sanoi: "Tulkoon, niinkuin sanoit, Iivana! Saakoot he ihanat laulut, heleät guslat ja jalot sadut; ja sille, joka heitä ruokkii ja pimeinä öinä suojaa, valmistan sijan paratiisissa; sille eivät paratiisin portit ole suljetut!"

— Amen! — Iivana sanoi. — Mitä satuja taidatte?

— Taidamme kaikenlaisia, isäkulta tsaari, mitä sinun armosi suvaitsee kuunnella. Osaan kertoa sinulle Jersh Jerskovitshistä, Tshetinikovin pojasta, Semjonien perheestä, Gorinitshin kärmeestä, mainioista gusloista, Dobrinjn Dikititshasta ja Agundinista…

— Miksi sinä, — Iivana keskeytti: — yksin kerrot satuja ja miksi ukko tuli kanssasi?

Persian huomasi, että Korshun oli melkein koko ajan ollut ääneti, ja vapautti hänen epämukavasta kertojan tilasta, hän muutti kohta käytöksensä ja alkoi laskea pilaa.

— Ukkoko? — hän sanoi, astuen huomaamatta Korshunin jalalle: — tämäpä, näet, on minun toverini, Amedka Gudok; pitkä on hänellä parta, mutta järki on lyhyt; kun juttelen hänelle jotakin jokapäiväistä, mautonta, niin hän ylistää ja kiittää minua ja on vaiti. Niinkö, ukko, valkoparta, ankan käynti, kanan askelet? Enkö poikkeisi tieltä!

— Tietysti! — Korshun tokasi, tointuen: meidän lasimme on täynnä viheriäistä viiniä, vaan kun join reunoilta, juon pohjaankin. No, ukko, kukon ääni, myyrän silmä. Antaa mennä eteenpäin!

— Hei, kuinka vuohet hyppivät vuorilla! — Persten sanoi, polkien jalkaansa: vuohet hyppivät, kärpäset surisevat, ja Eufrosyne eukon vasen korva kohisee!…

— Voi kätkyeni! — Korshun keskeytti, myöskin polkien jalkaa: — katsos kuin rapu istuu hiekkaruutalla; rapu ei sure, vaan hurisee kouraansa; kuin vesi tulee lähelle, niin vaara pakenee!

— Oh, isäkulta hallitsija, Persten lopetti, nöyrästi kumartaen, älä katso meitä karsaasti: tämä ei ole satu vaan ainoastaan pieni juttu!