Metsästä tuli muutamia miehiä, puettuina rikkinäisiin vaatteihin ja varustettuina puukangilla. He toivat kanssansa sidotun Maksimin. Rosvo, jota hän oli lyönyt, ajoi Maksimin ratsulla. Edellä kulki Hlopko vihellellen ja hyppien. Haavoitettu villakoira laahustihe perässä.
— Hei, veikkoset! — Hlopko lauleli, näpähytellen sormiaan:
"Vieraat tulivat leskein kartanoille,
Kirveet heiluivat yli päitten!…"
Ja Hlopko heitti kuperkeikkaa, löi kämmeniinsä ja pyöri kuin hyrrä.
Punatukkainen laulaja ei malttanut enää, vaan tempasi huilun ja yhtyi auttamaan toveria.
Molemmat alkoivat hyppiä ja kiemurrella Maksimin ympärillä.
— Katsoa piruja! — Persten sanoi Serebrjanille, — Hepäs eivät heti tapa opritshnikkia, vaan kiduttavat ensin; ja minä tunnen molemmat: jospa nämät saisivat tehdä mielensä mukaan, niin ei nuorukaisen olisi hyvä olla.
Opritshnikin vangitseminen tuotti tosiaan koko joukolle juhlan. He tahtoivat kostaa Maksimille kaiken, mitä olivat hänen tovereiltaan kärsineet.
Heti alkoi muutamia karkean samaisia miehiä tehdä valmistuksia hänen surmakseen.
Asetettuaan maahan neljä paalua, he kiinnittivät niihin poikkipuut ja naulasivat niitä.