— Voi, te lemmon ruoat! — hän sanoi, — minäkö välittäisin teidän päällikkyydestä? Asettakaa atamaniksi itsellenne kenen tahdotte, minä en siitä välitä, syljen minä teille!
— Hyvä! — huusi joku.
— Kauniisti puhuu! — lisäsi toinen.
— Syljen minä teille! — Persten jatkoi: — vähänkö teidän kaltaisianne löytyy? Mikä kunnia on teidän atamaninanne olla! Mieluummin lähden Volgan virralle, kuin sellaisia johdatan.
— Äläs, veli, soittele. Et pääsekään niin helposti; vielä sinutkin myydään, samoin kuin sinä myit Korshunin!
— Me emme päästä; pysy luonamme; tottele uutta atamaniamme!
Rajut huudot hämmensivät Perstenin äänen. Isokasvuinen rosvo lähestyi
Serebrjania pikari kädessä.
— Isäseni! — hän sanoi, lyöden leveällä kämmenellään häntä olkapäälle: pääsi menetit, kun rupesit veljeksemme, juokaamme siis yhdessä ja syleilkäämme!
Jumala ties, mitä Serebrjani olisi tehnyt. Jos hän olisi murtanut rosvon kädessä olevan maljan, niin juopunut lauma olisi hänet rikki repinyt; vaan silloin onneksi uudet huudot vetivät hänen huomiotaan puoleensa.
— Katsokaa, katsokaa! — kuului joukon huuto: olemme saaneet opritshnikin kiinni! Opritshnikkia tuodaan! Katsokaa, katsokaa!