— Slobodaan? Etkö sinä karannut vankilasta?
— En karannut, Feodor Aleksejisth, minut vietiin väkisin. Annettuani sanani tsaarille, en itse olisi lähtenyt, ja nyt antaudunkin hänen tahdolleen.
— Sinua näyttää haluttavan hirsipuuhun? Haluavalle toivonsa, pelastetulle paratiisi![25] Vaan minä en tiedä palaanko minä?
— Kuinka niin, Feodor Aleksejitsh?
— No niin! — Basmanov virkkoi, ollen suuttuvinaan tai ehkä haluten vaan herättää Serebrjanissa luottamusta — palvelet tsaaria kaikella rehellisyydellä, annatpa vielä sydämmesi ja kaiken itsesi, vaan hän, huomaapas, asettaa sinua vastaan erään Godunovin!
— Näyttää hän sinuakin suosivan.
— Suosivan! Tähän asti ei ole tahtonut edes päälliköksi tehdä! Näinköhän en olekaan hänen palvelijansa! Vaan Godunov ei palvele minun tavallani. Tämä varoo itseään, ett'eivät maanomistajat hänestä ajattele pahaa. "Kuuleppas, Boris, mene kidutushuoneesen, tutkimaan bojaria!" Menen, hallitsija, kun hän ei vaan pettäisi minua: olen siihen toimeen tottumaton; käske Grigor Lukjanitshia kanssani! — "Kuule, Boris, tuolla pöydän takana tuo bojari juo vähän, vie hänelle viiniä, — ymmärrätkö?" — Kyllä, hallitsija, vaan hän epäilee minua: ehkä mieluummin Fedjka Basmanovin lähettäisit! — Ja Fedjka ei vastustele; minne lähetetään, sinne meneekin. Vaikka tsaarin katse osottaisi omaa veljeäni — niin veisin kysymättä myrkkymaljan. Muistatko, kuinka toin pöydässä istuissamme maljan Iivana Vasiljitshilta? Luulinpa tosiaan sen olevan myrkkymaljan!
Serebrjani naurahti.
— Vaan mistä hän, — Basmanov, yhä tullen hurjemmaksi: — mistä hän löytäisi sievemmän palvelijan? Oletko nähnyt tällaisia kulmakarvoja, kuin minun? Eivätkö ne ole hienot kuin sopulin karva? Ja tukka sitten! Koettele näitä, ruhtinas, eikö ole kuin silkkiä!
Inho kuvastui Serebrjanin kasvoilta. Basmanov huomasi sen ja jatkoi ikäänkuin haluten kiusoittaa vierastaan: