Basmanov.
Basmanovin miehet ja rosvot ympäröivät Serebrjania.
Tatarit olivat perinpohjin lyödyt, monet joutuivat vängiksi, loput pakenivat. Maksimille kaivettiin hauta, ja hän haudattiin kunniallisesti. Sillä välin Basmanov oli käskenyt levittää telttansa rannalle, ja hänen hovimestarinsa, eräs joukon alapäälliköitä, esitti Serebrjanille, että herransa pyytää saada kunnian nauttia illallista ruhtinaan kanssa.
Viruen silkkisillä tyynyillä, Basmanov jo kammattuna ja hajuvesillä valettuna katseli kuvastimeen, jota hänen edessään piti nuori palvelija, seisoen polvillaan. Basmanovin muoto osotti kummallista oveluuden, pöyhkeyden, hemmoitellun turmeluksen ja huolettoman rohkeuden sekoitusta, ja tämän kaiken seasta pilkisti esiin tuo nurjamielisyys, joka ei koskaan jättänyt opritshnikkia maallikon lähellä. Arvellen, että Serebrjanin piti halveksia häntä, hän, vieläpä täyttäessään vieraanvaraisuuden vaatimuksia, tuumi ennakolta, miten kostaisi vieraalleen, jos tämä jollain lailla ilmaisee halveksimisensa. Serebrjanin astuessa sisään hän tervehti ainoastaan päännyökkäyksellä, vaan ei liikkunut paikaltaan.
— Oletko haavoitettu, Feodor Aleksejitsh? — Serebrjani kysyi hyväntahtoisesti.
— En, en ole haavoitettu, — Basmanov sanoi, ottaen nämät sanat solvaukseksi ja päätti vastata siihen hävyttömästi: — ei, en ole haavoitettu, vaan uuvuin hiukan, kasvotkin tahtoivat vähän siellä ahavoitua. Mitäs luulet, ruhtinas, — hän lisäsi yhä katsellen kuvastimeen ja suoristellen helmisiä korvarenkaitaan: — kuinka pian ahavoituminen menee?
Serebrjani ei tiennyt, mitä vastaisi,
— Sääli, — Basmanov jatkoi: — ettemme tänään kerkiä saunaan; minun kartanooni on noin kolmekymmentä virstaa, vaan huomenna, ruhtinas, pyydän suosiollisesti, kestitsen sinua paremmin kuin tänään, saat nähdä minun tanssileikkini: kaikki tytöt pääsevät, vaan pojat — kahtakymmentä vanhemmat…
Puhuessaan Basmanov soristi kovasti kieltään.
— Kiitos, bojari, minä riennän slobodaan, — Serebrjani vastasi kuivasti.