— Hallitsija, — hän lausui, sinä annoit minun viholliseni asettaa taistelijan edestänsä; salli myös minun etsiä palkatun palkattua vastaan, jos ei, niin salli lykätä taistelu toistaiseksi.
Vaikka tsaari kylläkin halusi hukuttaa Morosovin, niin oli hänen pyyntönsä liiaksi oikeutettu. Tsaari ei tahtonut näyttäytyä Jumalan tuomiossa puolueellisena.
— Huuda, julistaja! — hän sanoi vihaisesti — mutta jos et löydä haluavaa, niin taistele itse tahi mene mestauslavalle!
Sillä aikaa Homjak käveli ketjua pitkin, huiskutteli miekallaan ja pilkkasi katsojia.
— Kas, — hän puhui, — miten paljon harakoita teitä on, vaan ei ole ainoatakaan haukkaa seassanne! Astuisipa edes yksikin esiin, miekkaani uudistamaan, tsaaria huvittamaan! Puidessa varmaankin kätenne ovat puutuneet! Uunilla leväten kupeenne maanneet!
— Ah, sinä hitto! — guslinsoittaja lausui puoliääneen: — kyllä minä sinulle antaisin, jos vaan miekkani olisi mukana. Katsoppa! — hän jatkoi, töykäten toveriaan kupeesen, — tunnetko häntä?
Mutta nuorukainen ei kuullut kysymystä. Hän seisoi suu ammollaan ja tuijotti Homjakiin.
— Mitä? — Homjak jatkoi: — ei näy olevan teidän seassanne haluavaista? Oh, te, kyynäräsaksat, kakun kauppiaat, kehrääjät, kankaankutojat! Kuka tahtoo minun kanssani taistella?
— Minä! — nuorukaisen ääni äkkiä kuului, ja tarttuen molemmin käsin ketjuun, heitti hän sen päänsä yli, ja oli vähällä temmata ylös tammiset pylväät, joihin se oli kiinnitetty.
Hän joutui piirin sisään ja näytti itsekin olevan hämmästynyt rohkeudestansa.