Vjasemski talutettiin pois, ja kohta hänen käskystänsä alkoivat julistajat käydä pitkin ketjua ja huutaa korkealla äänellä:
— Kuka slobodan, Moskovan, tai muista miehistä tahtoo käydä bojari
Morosovia vastaan? Kuka tahtoo taistella ruhtinas Vjasemskin edestä?
Astukaa esiin, taistelijat, astukaa esiin ruhtinas Vjasemskin edestä
taistelemaan.
Mutta kaikki olivat ääneti, eikä yksikään haluavainen ilmoittautunut.
— Astukaa esiin, vapaaehtoiset, uljaat taistelijat! — huusivat julistajat. — Astukaa esiin! Ken lyö Morosovin, sille ruhtinas antaa kaikki maatilansa, mutta jos se on halpasäätyinen mies, joka voittaa, hänelle ruhtinas antaa kaikki rahansa, mitä hänellä on!
Ei kukaan vastannut; kaikki tiesivät Morosovin asian olevan pyhän, ja tsaari, katsomatta vihaansa Drushina Andrejevitshiä kohden, valmistautui jo julistamaan hänen olevan oikeassa, kun äkkiä kuului huudot:
— Vapaaehtoinen tulee! Tulee! — Ja ketjulla ympäröidyn paikan sisään astui Matvei Homjak.
— Hei, siellä! — hän huusi, iskien miekallaan ilmaan. — Käy lähemmäs, bojari, minä olen Vjasemskin edestä!
Nähtyänsä Homjakin, kääntyi Morosov, joka tähän asti oli seisonut miekka paljastettua, inholla kaksintaistelun järjestäjiin.
— En taistele palkatun kanssa! — hän lausui ylpeästi. — Ei sovi bojari Morosovin kamppailla Grishka Skuratovin ratsupalvelijan kanssa!
Ja pistettyään miekkansa tuppeen, astui hän tsaarin luo.