— Hyvä! — hän virkkoi lujasti ja vakavasti: — otan vastaan tsaarin armon! Bojari Morosov ei sopinut istumaan Godunovin rinnalle; mutta tsaarin narrin sopii istua tsaarin pöytään Grasnojen ja Basmanovien kanssa. Väistykää vartijat! sijaa uudelle huvittajalle! Laskekaa esiin narri ja kuunnelkaa kaikki, miten hän huvittaa Iivana Vasiljevitshiä.
Morosov teki käskevän liikkeen, ja opritshnikit vastenmielisestikin väistyivät.
Helistäen kelloilla, bojari astui pöydän luo ja istahti penkille, Iivanan vastapäätä, niin ylevällä arvokkaisuudella, ikäänkuin hänellä olisi ollut narrin kaapun asemesta tsaarin mantteli yllänsä.
— Miten minä sinua huvittaisin? — hän sanoi, asettaen kyynärpäänsä pöydälle ja katsoen suoraan Iivana Vasiljevitshin silmiin. — Liian oppinut olet huvituksissa, ei millään voi sinua hämmästyttää! Minkämoisia leikkejä eikö ole laskettu Venäjällä, siitä saakka, kun sinä hallitset! Huvittelit sinä alaikäisenä ollessasi, ajamalla hevosella ihmisten päälle kaduilla; huvittelit käskiessäsi koirain vartijain leikata ruhtinas Shuiskin metsästyksellä ollessa; huvittelit, kun Pskovista tulivat lähettiläät valittamaan sinulle sinun sijaisestasi, mutta sinä käskit kuumalla tervalla polttaa heidän partojansa.
Opritshnikit aikoivat hypähtää paikoiltansa ja hyökätä Morosovin päälle; tsaari pidätti heitä merkillä.
— Mutta, — Morosov jatkoi, — tuo kaikki oli vain lapsen leikkiä; kohta se sinua ikävystytti. Sinä aloit sulkea luostariin mainioita miehiä, mutta heidän vaimojaan ja tyttäriään sinä häpäisit. Ja sekin ikävystytti sinut. Silloin sinä aloit valita parhaimpia palvelijoitasi ja kiduttaa heitä. Tuo teko kävi hupaisemmaksi, mutta ei kauvan. Eihän vaan ole kylläksi pilkata kansaa ja bojareja. Annapas kun käymme Kristuksen kirkkoa pilkkaamaan. Kas niin, kokositpa kaikenlaista kapakkaväkeä, kaikenlaisia saastaisia roistoja, pu'it niitä munkin pukuun ja itsekin pukeuduit munkiksi, ja rupesitte te päivällä ihmisiä tappamaan, vaan yöllä kafismia[33] laulamaan. Sinä itse, verellä tahrattuna, soitit ja lauloit ja vähällä ett'et pitänyt koko messua. Tuo oli kaikkein hauskempi huvitus, jommoista ei kukaan muu, kuin sinä, olisi voinut keksiä.
— Mitä vielä sanon sinulle, hallitsija? Miten vielä sinua oikein huvitan? Mutta sen vielä sanon: sillä aikaa kun sinä opritshnikkinesi hyppelet naamiopuvussa, soitat aamumessuun ja juovut verestä, sillä aikaa astuu sinua vastaan lännestä Sigismundo, ahdistaa sinut pohjoisesta saksalaiset ja tshudit, mutta etelästä ja idästä nousee khaani. Tulvaa tatarilauma Moskovan yli, eikä löydy sotapäälliköitä, jotka puolustaisivat Herran pyhää paikkaa! Leimuavat Jumalan temppelit pyhine jäännöksineen, alkavat taas Batijevin ajat. Ja sinä, koko Venäjän tsaari, kumarrut khaanin jalkain juureen ja, polvistuen, suutelet hänen jalustimiansa!
Morosov vaikeni.
Ei kukaan katkaissut hänen puhettansa; kaikki tuskin voivat hengittää. Tsaari kuunteli, eteenpäin nojautuneena, kalpeana, palavilla silmillä, vaahto suun ympärillä. Suonenvedon tapaisesti puristi hän nojatuolin puitteita ja nähtävästi peläten kadottaa ainoatakaan Morosovin sanaa ja kätki jokaisen niistä mieleensä, maksaaksensa jokaisesta eri piinalla.
Kaikki opritshnikit olivat kalpeat; ei kukaan uskaltanut katsahtaa tsaariin. Godunov loi silmänsä alas eikä uskaltanut hengittääkään, peljäten kääntävänsä huomion itseensä. Yksin Maljutakin oli hämillänsä.