Yht'äkkiä sieppasi Grasnoi veitsen, juoksi Iivanan luo ja lausui, osoittaen Morosoviin:
— Suo, hallitsija, sulkea hänen suunsa!
— Älä tee sitä! — tsaari virkkoi melkein kuiskaten ja mielenliikutuksesta tukehtumaisillaan: — anna hänen armonsa puhua loppuun!
Morosov katsoi ylpeästi ympärilleen.
— Tahdotko vielä kuulla leikkipuhetta, hallitsija? Minä sinua huvitan! — Jäi sinulle vielä entisistä uskollisista palvelijoistasi yksi jälelle, vanhaa bojarisukua; häntä sinä et vielä mestannut, siitäkö syystä, että pelkäsit Jumalan vihaa, vai siitäkö, ett'et vielä keksinyt hänelle sopivaa mestausta. Hän eleli kaukana sinusta, maanpaossa, ja olisit sinä hänet voinut unohtaa; mutta sinä, hallitsija, et ketään unohda! Lähetit sinä hänen luoksensa kirottusi Vjasemskin, polttamaan hänen kartanonsa ja ryöstämään hänen vaimonsa. Koska hän tuli sinulta pyytämään tuomiota Vjasemskin yli, käskit sinä heidät taistella huviksesi, luullen Vjasemskin surmaavan vanhan palvelijasi. Mutta Jumala ei tahtonut hänen kuolemaansa, vaan näytti hänen viattomuutensa.
— Mitä sinä silloin teit, hallitsija? Silloin, — Morosov jatkoi ja hänen äänensä vapisi, ja kellot hänen kaapussansa värähtivät, — silloin sinusta näytti vähältä sinun palvelijasi loukkaus ja sinä päätit häväistä hänet ennen ei vielä tunnetulla häväistyksellä!
— Silloin, — Morosov huusi, nousten seisoalleen, — silloin sinä, hallitsija, annoit pukea bojari Morosovin narrin kaapuun ja käskit hänet, joka oli pelastanut Tulan ja Moskovan, huvittaa sinua ynnä sinun saastaisia kerjäläisiäsi.
Julma oli vanhan sotapäällikön muoto opritshnikkien kesken. Hänen narrimaisen pukunsa vaikutus hävisi. Tiheiden kulmakarvojen alta iski tulta. Valkea partansa valui rinnallensa, joka muinoin oli vastaanottanut monta vihollisten iskua, mutta nyt oli kirjavana heleänvärisistä parsintilkuista; mutta hänen harmistuneissa kasvoissansa oli niin paljon arvokkaisuutta, niin paljon ylevyyttä, että Iivana Vasiljevitsh häneen verraten näytti vain vähäpätöiseltä.
— Hallitsija, — Morosov jatkoi ääntänsä korottaen — uusi narri on sinun edessäsi. Kuule hänen viimeistä leikkipuhettansa! Niin kauvan, kun sinä elät, ovat kansan huulet pelvosta suljetut; mutta kun loppuu sinun petollinen hallituksesi, maailmaan vaan jää muisto sinun töistäsi ja nimesi kulkee vaan polvesta polveen ikuisella kirouksella, siksi kun tulee Herran viimeinen tuomiopäivä! Ja silloin kaikki sadat ja tuhannet sinun murhaamasi, kaikki joukot miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia, kaikki, jotka sinä hukutit ja piinasit, kaikki tulevat Herran eteen, valittaen suuresti sinun, heidän piinaajansa, ylitse! Samana hirmuisena päivänä tulen minäkin ijankaikkisen tuomarin eteen, tulen tässä samassa puvussa ja vaadin takaisin kunniani, jonka otit minulta pois maan päällä! Ja ei ole silloin sinua kanssasi kurjia palvelijoitasi, sulkemassa valittavaisten suita, vaan tuomari kuulee heidät, ja sinä heitetään ijankaikkiseen tuleen, joka perkeleelle ja hänen enkeleillensä on valmistettu!
Morosov vaikeni ja, heitettyään ylenkatseellisen silmäyksen tsaarin lemmikkeihin, käänsi hän heille selkänsä ja lähti hitaasti astuen pois.