Ei kukaan ajatellutkaan pidättää häntä. Ylevänä astui hän pöytärivien välitse, ja kun hänen kelloinsa helinä vaikeni, tointuivat opritshnikit hämmästyksestään, mutta Maljuta, nousten seisoalleen, sanoi Iivana Vasiljevitshille:
— Käsketkö heti lopettaa hänet, vaiko viedä vankeuteen?
— Vankeuteen, — äänsi Iivana, vetäen henkeään. — Säästäkää hänet! Ruokkikaa häntä! Häntä ei saa kiduttaa, ettei hän kuolisi ennen, kun on aika; sinä vastaat päälläsi hänestä.
Iltasella oli tsaarilla erityinen neuvottelu Maljutan kanssa.
Kolitshevit, jotka jo kauvan sitten istuivat vankeudessa Maljutan kiduttamina, tunnustivat osaksi petoksensa, ja olivat heitä vastaan Iivanan mielestä todistaneet ystävänsä ja orjansa, jotka, kidutusta kestämättä, myöntyivät kaikkeen.
Paljon muita ihmisiä oli tähän asiaan sekoitettu. Tsaarin käskystä kiinni otetut ja julmasti piinatut, mikä Moskovassa, mikä slobodassa, nimittivät he taas vuorostansa paljon nimiä, ja kidutettujen luku kasvoi päivä päivältä ja nousi vihdoin kolmeen sataan henkeen.
Iivana Vasiljevitsh, joka piti paljon ulkomaisten hallitsijain mielipiteistä, päätti odottaa Moskovassa silloin olevain litvalaisten lähettiläiden poislähtöä ja tehdä tuomituille yhtenä ja samana päivänä yhteinen mestaus! Mutta tehdäksensä sen vaikutuksen julmemmaksi ja että se peljästyttäisi kapinoitsijoita tulevaksi aikaa, piti tuon mestauksen tapahtua Moskovassa, koko kansan nähden.
Samana päivänä päätti tsaari mestauttaa Vjasemskin ja Basmanovin. Mylläri, ollen noita, tuomittiin roviolla poltettavaksi, mutta Korshunille, joka rohkeni tunkeutua tsaarin makuuhuoneesen ja joka yhä vielä säästettiin juhlalliseen tilapäähän, Iivana valmisti erinomaisia, vielä tuntemattomia kipuja. Samaa kohtelua hän valmisti Morosoville.
Tuon yhteisen mestauksen eriseikoista keskusteli tsaari aina myöhään yöhön asti, ja kukot jo lauloivat kaksi kertaa, kun hän laski Maljutan pois ja meni rukoushuoneeseensa.
XXXV Luku.