Tosinko Iivana ei tiennyt Serebrjanin kuolemasta, vai teeskentelikö ei siitä tietävänsä, näyttääksensä sillä, miten vähä hän panee arvoa niihin, jotka eivät etsi hänen suosiotansa, — Jumala tiesi! Jos hän todellakin nyt vasta sai tiedon hänen kohtalostansa, niin säälikö hän häntä, vai eikö, — tuo on yhtä vaikea päättää; Iivanan kasvoissa ei näkynyt sääliväisyyttä. Hän oli näöltään yhtä välinpitämätön, kun sitä ennenkin.
— Oleskele täällä, — sanoi hän Ivan Koltsolle: — mutta kun on aika Bolhovskin lähteä, niin mene hänen kanssansa Jugorskin maahan… Jaa, olinkin unohtaa, että Bolhovski lukee sukupolvensa Ruurikista. Ei ole helppo tulla toimeen noitten ylhäisten ruhtinaitten kanssa; ehkäpä tahtovat lukea itsensä minun vertaisikseni! Eivät he kaikki pyydä lupaa, niinkuin tuo Nikita, mennä rosvojen seuraan. Siis, ettei hänellä olisi loukkaavaa olla kasakkojen atamanin vallan alla, nimitän nyt Jermakin Siperian ruhtinaaksi! Stshelkalov, — lausui hän edempänä seisovalle neuvoston sihtierille, — valmista Jermakille armollinen kirje, että hän on koko Siperian maan sotapäällikkö, mutta Mametkulan lähettäköön vahvan vartiaväen kanssa Moskovaan. Niin, oikein, kirjoita kirje myös Stroganoveille, että lahjoitan heille hyvästä palveluksestansa ja huolenpidostansa Semjonille — Isot ja Vähät suolapaikat Volgalla, mutta Nikitalle ja Maksimille — kaikissa sen seudun kaupungeissa ja linnoituksissa veroton kaupan käynti.
Strogonovit kumarsivat syvään.
— Se oli vanhin veljeni, Grigorji Anikin, vastasi Semjon Strogonov; — hän, Jumalan tahdosta, viime vuonna kuoli!
— Ei Anikin, vaan Anikjevitsh, — tsaari lausui, pannen painon viimeiselle tavulle: minä jo silloin käskin hänet olemaan korkeimpana vieraana ja nimittää itsensä täydellä isännimellä. Ja teidät kaikki käsken kirjoittaa itsenne vitsh-päätteellä ja nimittää itsenne ei vieraiksi, vaan korkeasukuisiksi henkilöiksi.
Tsaari alkoi tarkastella turkkitavaroita ja muita Jermakin lähettämiä lahjoja, ja päästi Ivan Koltson menemään sanottuaan hänelle vielä muutamia armollisia pilapuheita.
Hänen muassaan poistui myös koko seura.
Samana päivänä Koltso, yhdessä Strogonovien kanssa oli päivällisellä
Boris Fedorovitshin luona monilukuisten vieraitten seurassa.
Pikarien tavan mukaan tyhjennettyään tsaarin, tsarevitshin, koko tsaarillisen huoneen ja kaikkein korkeimman metropoliitan terveydeksi, kohotti Godunov suuren kultapikarin ja esitti maljan Jermak Timofejitshin ja kaikkien hänen hyvien tovereinsa terveydeksi. — Eläkööt he koko Venäjän maan kunniaksi! — huudahtivat kaikki vieraat nousten istuimiltaan ja kumartaen Ivan Koltsolle. — Kumarramme sinulle koko oikeauskoisen maailman puolesta, — lausui Godunov, syvään kumartaen — mutta sinun persoonassasi myös Jermak Timofejevitshille, kaikkien ruhtinaitten ja bojarien, koko kauppasäädyn, koko Venäjän kansan puolesta! Ota vastaan koko maan suurin kiitos, kun teitte sille jalon palveluksen!
— Ja kaikukoon, — huudahtivat vieraat, kaikukoon teidän nimenne pojille ja pojanpojille ja kaukaisille jälkeisille, ikuiseksi kunniaksi, rakkaudeksi ja esimerkiksi, rukoukseksi ja opiksi!