Kaikki katsoivat uteliaasti Homjakkia. Tsaari katkasi ensiksi äänettömyyden.
— Kenen päälle valitat? — hän kysyi: — kuinka oli asia? Kerro järjestyksessä!
— Kenen päälle valitan, en itsekään tiedä, oikeauskoinen tsaari! Ei sanonut, koira, minulle sukunimeään. Mutta sinun tsaarilliselle armollesi vakuutan pääni kautta, että tuntematon mies on minua lyönyt.
Yleinen huomio kasvoi kaksinkertaiseksi. Kaikki pidättivät hengitystään. Homjak jatkoi:
— Me saavuimme, hallitsija, ratsastusretkellämme Medvedevkan kylään, kun arvaamatta, tiesi mistä, ne kirotut karkasivat kimppuumme, tulla tuiskusivat kuin lumi pään päälle, pistivät ja löivät kuoliaaksi kymmenkunta miestä, loput sitoivat; mutta heidän bojarinsa, rosvo, tahtoi hirttää meidät kaikki, mutta kaksi metsäsissiä, jotka retkeltämme olimme ottaneet kiinni, käski hän vapauttaa ja päästää menemään.
Homjak vaikeni ja korjasi päässään verisiä kääreitä. Epäluuloinen nurina kulki miehestä mieheen.
Kertomus näytti uskomattomalta. Tsaari epäili.
— Kyllä, tottako sinä puhut, poikaseni? — hän sanoi, kotkan silmillään katsellen Homjakin läpi: — eiköhän pääsi ollut vähän pyörällä? Näinköhän et kähäkässä ole saanut vammoja?
— Minä olen valmis totuuden tähden suutelemaan ristiä, hallitsija; panen puheistani pääni pantiksi!
— Mutta sano, mintähden tuntematon bojari ei hirttänyt sinua?