— Hallitsija, — hän sanoi, nousten: — jos tahdot tietää, kuka hyökkäsi meidän päällemme, surmasi tovereitamme ja antoi ruoskia meitä, käske tuo bojari tuolla ilmaisemaan nimensä!
Kaikkein silmät kääntyivät Serebrjaniin. Tsaari rypisti karvattomia kulmiaan ja katseli häntä terävästi, mutta ei virkkanut sanaakaan. Nikita Romanovitsh seisoi liikkumattomana, tyynenä mutta kalpeana.
— Nikita, — sanoi viimein tsaari, vitkaan lausuen joka sanan: — tule tänne. Vastaa. Tunnetko tämän miehen?
— Tunnen hallitsija.
— Hyökkäsitkö sinä hänen ja hänen toveriensa päälle?
— Hallitsija, tämä mies tovereineen hyökkäsi itse kylän kimppuun…
Homjak keskeytti ruhtinaan. Tuhotakseen vihollisensa päätti hän olla itseään säästämättä.
— Hallitsija, — hän sanoi, — älä kuule bojaria! Hän valehtelee minusta puita heiniä, koska minä olen halpa mies, ja meidän kesken totuus ei tule ilmi; mutta käske kiduttamaan, ja silloinpa totuus meidän kesken tulee ilmi; mutta käske kuuluttamaan tovereita, tahikka käske kiduttamaan meitä molempia lujasti, ja silloin totuus meidän kesken tulee ilmi.
Serebrjani katsahti halveksivaisesti Homjakkiin. — Hallitsija, — hän sanoi: — minä en kiellä tekoani. Minä hyökkäsin tämän miehen päälle, käskin ruoskimaan hänet tovereineen, sentähden käskin…
— Kylliksi! — sanoi ankarasti Iivana Vasiljevitsh. Vastaa kysymykseeni. Tiesitkö, hyökätessäsi heidän kimppuunsa, että olivat minun opritshnikeitäni?