Maljutan poika oli astunut esiin ja seisoi kunnioittavaisesti Iivanan edessä. Maksim Skuratov oli sama opritshnikki, joka oli pelastanut Serebrjanin karhun kynsistä.

— Vai sinäkö Maksimushka moitit tuomiotani? — sanoi Iivana ja katseli ilkeästi hymyillen milloin isää, milloin poikaa. — No, sanoppa, Maksimushka, mintähden tuomioni ei ole mieleesi?

— Sentähden, hallitsija, ettet kuunnellut Serebrjania loppuun, et antanut hänen puolustaa itseään edessäsi, etkä edes kysynyt häneltä, miksikä hän tahtoi hirttää Homjakin!

— Älä kuule häntä, hallitsija! — rukoili Maljuta: — hän on päihtynyt; sinä näet, että hän on juovuksissa! Älä kuule häntä! Pois, juomari! kas kuinka on rähjännyt itsensä. Pois, korjaa pääsi!

— Maksim ei juonut viiniä, eikä simaa, — huomautti häijysti tsarevitsh. — Minä katselin kaiken aikaa häntä: hän ei viiksiäänkään kastellut!

Maljuta katsoi tsarevitshiin sellaisella silmäyksellä, josta jokainen olisi ruvennut vapisemaan; mutta tsarevitsh arveli, ettei Maljutan kosto voi häntä yllättää. Iivana Julman toinen poika, hallitusistuimen perillinen, yhdisti itseensä melkein kaikki isän paheet ja pahat esimerkit, yhä enemmän ja enemmän tukahuttaen sen, mikä hänessä oli hyvää. Ivan Ivanovitsh ei tuntenut enää sääliä.

— Niin, — lisäsi hän naurahtaen: — Maksim ei syönyt eikä juonut päivällisissä, Häntä ei miellytä meidän elämämme. Hän inhoaa isäni opritshninaa!

Tämän keskustelun jatkuessa Boris Godunov ei ottanut silmiään Iivanasta. Hän näytti tutkivan tsaarin kasvojen ilmettä ja meni hiljaan, kenenkään huomaamatta, ulos ruokahuoneesta.

Maljuta heittäytyi tsaarin jalkoihin.

— Isäni, hallitsijani, Iivana Vasiljevitsh! — virkkoi hän, tarttuen tsaarin vaatteiden liepeisin: — tänä aamuna minä, tyhmä pölkkypää, sukimaton moukka, pyysin sinun lahjoittamaan minulle bojarin arvon… Missä oli järkeni? Mihin oli horjahtanut ihmisen aatos? Minäkö, saastainen orja, kävisin bojarin lakissa? Unhota, hallitsijani, houkkamieliset sanani, käske riisua päältäni kullattu kauhtanani, pueta minut niinimattoon, anna ainoastaan Maksimille anteeksi hänen rikoksensa! Hän on nuori, hallitsija, tyhmä, ei ajattele, mitä puhuu! Mutta jos ketä rankaiset, niin käske rankaisemaan minua, — miksi annoin pojan juoda itsensä juovuksiin! Salli, hallitsija, minun panna tyhmän pääni pölkylle! Käske, niin omin käsin surmaan itseni!