— Hallitsija, sanoi Serebrjani, — henkeni on sinun kädessäsi. Piileskellä sinua, ei ole minun tapani. — Lupaan sinulle odottaa tuomiotasi enkä paeta sinun valtaasi, jos minä havaitaan johonkin rikokseen vikapääksi.

— Suutele sen vakuudeksi ristiä! — sanoi Iivana juhlallisesti, ja kohottaen rinnassaan riippuvaa siselloittua ristiä, ojensi sen Serebrjanille, vilkaisten sivulta maalaisbojareihin.

Kesken yleistä äänettömyyttä kuului kultaisten vitjain helinä, kun Iivana päästi käsistään Vapahtajan kuvan, jota Serebrjani, tehtyään ristinmerkin, oli suudellut.

— Mene nyt! — sanoi Iivana: — ja rukoile kaikkein armollisinta Kolminaisuutta ja kaikkia pyhiä, että varjelisivat sinua uudesta, vaikkapa helpostakin rikoksesta!

— Ja te, — lisäsi Iivana, katsoen maalaisbojareihin, — te, kuultuanne välipuheemme, älkää odottako uutta anteeksiantamusta Nikitalle, älkääkä luulko minun säälivän häntä, jos hän toisen kerran saa vihani syttymään!

Hankittuaan tällä tavoin ikäänkuin siveellisellä oikeudella itselleen mahdollisuuden tulevaisuudessa saada Serebrjanin valtaansa, ilmaisi Iivana kasvoissaan mielihyvää.

— Poistukaa kaikki, — hän sanoi, — jokainen toimeensa! Maalaisbojarit valvokoot lakeja ja asetuksia mutta opritshnikit, valitut vartijani ja palvelijani, muistakaat valaanne älköötkä närkästykö siitä, että tänään annoin Nikitalle anteeksi: sillä sydämessäni ei ole puolueellisuutta läheisiä eikä kaukaisia kohtaan!

Alettiin erota. Jokainen kulki kotiinsa, vieden mukanaan, mikä pelkoa, mikä surua, mikä vihaa, mikä erilaisia toiveita, mikä yksinkertaisesti pohmelon päässään. Sloboda peittyi pimeyteen, kuu nousi metsän takaa. Kauhealta näytti synkkä linna kupukattoineen, tornineen ja harjoineen. Kaukaa oli se hirviön näköinen, joka kokoonkyyristyneenä on valmis kavahtamaan pystyyn. Yksi ainoa ikkuna loisti ikäänkuin hirviön silmänä. Se oli tsaarin makuuhuone. Siellä hartaasti rukoili tsaari. Hän rukoili rauhaa pyhälle Venäjänmaalle, rukoili, että Herra antaisi hänen hävittää petoksen ja uppiniskaisuuden, sallisi hänen lopettaa hänen suurenmoisen työnsä: tehdä väkevät ja heikot yhdenkaltaisiksi, jotta Venäjällä ei toinen olisi korkeampi toistaan, jotta kaikki olisivat tasa-arvoisia, mutta hän yksinään kohoaisi yli kaikkien, kuni tammi aukealla kedolla.

Tsaari rukoilee ja kumarteleiksen maahan asti. Katselivat häntä tähdet pihtipielillä varustetusta ikkunasta, katselivat kirkkaina, himmennyttyään, — himmennyttyään juuri kuin ajatellen: voi sinua houkkiota, tsaari Iivana Vasiljevitsh! Sinä alotit työsi onnettomalla hetkellä, sinä alotit meiltä kysymättä: ei kasva kaksi yhtäläistä tähkäpäätä, et voi tasoittaa jyrkkiä vuoria kumpujen kaltaisiksi, ei ole maan päältä konsaan katoava bojarin sääty.

X. Luku.