Lähestyessään Anna Arkadjevnaa takaapäin hän huomasi ilokseen, että Anna tunsi hänen tulevan ja halusi vilkaista taakseen, mutta nähtyään hänen jo olevan siinä kääntyi taas miehensä puoleen.
— Hyvinkö vietitte yönne? Vronski sanoi kumartaen samalla kertaa hänelle ja hänen miehelleen ja jättäen Aleksei Aleksandrovitshin asiaksi ottaa kumarruksesta osansa ja tuntea hänet tai olla tuntematta, miten tämä itse halusi.
— Kiitos, sangen hyvin, vastasi Anna Arkadjevna.
Hän kasvonsa näyttivät väsyneiltä eikä niissä nyt ollut tuota hymyyn ja silmiin pyrkivää eloisuuden väreilyä. Mutta hänen katsahtaessaan Vronskiin hänen silmissään välähti jotain, ja vaikka välähdys kesti vain silmänräpäyksen, Vronski oli siitä onnellinen. Anna vilkaisi mieheensä nähdäkseen, tunsiko tämä Vronskin. Aleksei Aleksandrovitsh katsoi Vronskiin ikävystyneen näköisenä miettien hajamielisesti, kuka tuo mies oli. Vronskin tyyneys ja itseluottamus kilpistyivät kuin viikate kivistä Aleksei Aleksandrovitshin kylmää itseluottavaisuutta vasten.
— Kreivi Vronski, Anna sanoi.
— Jaaha! Me taidamme olla tuttuja, sanoi Aleksei Aleksandrovitsh välinpitämättömästi antaen kättä. — Menit äidin kanssa ja tulet pojan kanssa, hän sanoi lausuen joka sanan selvästi, kuin hopearuplaa kilauttaen. — Tulette varmaan virkalomalta? kysyi hän ja odottamatta vastausta kääntyi vaimonsa puoleen, taannoinen pilansävy äänessään: — No vuodatettiinko Moskovassa viljalti eronkyyneliä?
Hän tahtoi antaa Vronskin tuntea, että halusi jäädä yksin, ja käännähtäen häneen päin kosketti hattuaan. Mutta Vronski kääntyi Anna Arkadjevnan puoleen:
— Toivon saavani kunnian käydä luonanne, hän sanoi. Aleksei
Aleksandrovitsh vilkaisi Vronskiin väsynein silmin.
— Tehkää hyvin, hän sanoi kylmästi, — maanantaisin otamme vastaan vieraita. Päästyään Vronskista eroon hän sanoi vaimolleen: — Kuinka hauskaa, että minulla oli juuri puoli tuntia aikaa, joten saatoin tulla sinua vastaan ja osoittaa sinulle hellyyttäni, jatkoi hän samaan pilailevaan sävyyn.
— Sinä korostat jo liikaa hellyyttäsi, jotta minä oikein ymmärtäisin pitää sitä arvossa, Anna sanoi samaan sävyyn tahtomattaankin kuulostaen takana kulkevan Vronskin askeleita. "Mutta mitä minä siitä?" hän ajatteli ja alkoi kysellä mieheltään, kuinka Serjozha oli viettänyt aikaansa hänen poissa ollessaan.