— Kaikkein raaimpia ja inhottavimpia; en osaa itsekään sitä selittää. Se ei ole ikävää eikä kyllästystä, vaan paljon pahempaa. Ikään kuin kaikki hyvä, mitä minussa on ollut, olisi kadonnut ja jäljelle jäänyt vain kaikki inhottava. Kuinka minä sen selittäisin? jatkoi hän nähdessään siskonsa kasvoista, että Dolly oli ymmällä. — Kun isä alkoi äsken puhua minulle, minusta tuntui heti, että hän vain ajattelee, että minun pitäisi päästä naimisiin. Äiti vie minua tanssiaisiin ja minusta tuntuu, että hän tekee sen sitä varten, että pikemmin saisi minut miehelään ja pääsisi minusta. Minä tiedän, ettei niin ole laita, mutta en voi karkottaa noita ajatuksiani. Niin sanottuja sulhasmiehiä en siedä nähdäkään. Minusta tuntuu kuin he ottaisivat mittaa minusta. Ennen aikaan oli minulle suoranainen ilo mennä jonnekin tanssiaispuvussa, minä ihailin itseäni; nyt minua hävettää ja nolostuttaa. Ja kaikki on samanlaista. Tohtori… No…
Kitty joutui hämilleen. Hän oli aikonut vielä sanoa, että siitä asti, kun tämä muutos hänessä tapahtui, on Stepan Arkadjevitsh ollut hänestä sietämättömän vastenmielinen ja ettei hän voi nähdä tätä mitä raaimpien ja säädyttömimpien mielikuvien nousematta hänen mieleensä.
— Niin, kaikki kuvastuu minulle mitä raaimmassa ja inhottavimmassa valossa, jatkoi hän. — Se se on minun tautini. Kenties se menee ohi…
— Älä sinä ajattele…
— En osaa olla ajattelematta. Vain lasten seurassa tunnen voivani hyvin, niin kuin aina sinun luonasi.
— Vahinko, ettet saa käydä meillä.
— Ei, minä tulen. Minussahan on ollut tulirokko, ja kyllä maman suostuu, kun pyydän.
Kitty piti oman päänsä ja muutti sisarensa luo ja hoiti lapsia koko tulirokon ajan, sillä se oli todellakin tullut taloon. Sisarukset saivat hoidettua kaikki kuusi lasta kuntoon, mutta Kittyn terveys ei parantunut, ja suuren paaston aikana Shtsherbatskit lähtivät ulkomaille.
IV
Pietarin korkein seurapiiri on oikeastaan yhtenäinen, kaikki ovat tuttuja keskenään, käyvätpä toistensa luonakin. Mutta tuossa suuressa piirissä on omat osastonsa. Anna Arkadjevna Kareninalla oli ystäviä ja läheisiä suhteita kolmessa eri piirissä. Yksi niistä, hänen miehensä piiri, oli virallinen virkamiespiiri, johon kuuluivat Aleksei Aleksandrovitshin virkatoverit ja hänen alaisensa, yhteiskunnallisten suhteiden mitä monimutkaisimmalla ja oikukkaimmalla tavalla keskenään yhdistämät ja erottamat ihmiset. Annan oli nyt enää vaikea muistaa, millaista melkein jumaloivaa kunnioitusta hän oli alkuaikoina tuntenut noita ihmisiä kohtaan. Nyt hän tunsi heidät kaikki yhtä hyvin kuin pikkukaupungin herrasväet tuntevat toisensa, tiesi kunkin tavat ja heikkoudet ja sen, mistä kenenkin kenkä puristi. Hän tiesi, miten he suhtautuivat toisiinsa ja valtakeskukseen, tiesi kuka minkin varassa seisoi ja ketkä missäkin asiassa olivat yhtä ja ketkä eri mieltä. Mutta tämä miesväelle kuuluvien hallinnollisten harrastusten piiri ei ollut koskaan, kreivitär Lidia Ivanovnan tuputuksesta huolimatta, voinut syvemmin kiinnostaa Annaa, ja hän karttoi sitä.