— Minä olin nuorena rakastunut kirkonpalvelijaan, sanoi ruhtinatar
Mjahkaja, — en tiedä, lieneekö se auttanut minua.
— Ei, vakavasti puhuen, minä luulen, että jos tahtoo tuntea mitä rakkaus on, täytyy ensin erehtyä ja sitten korjata erehdyksensä, sanoi ruhtinatar Betsy.
— Vieläkö avioliittoon mentyäkin? kysyi lähettilään puoliso leikkisästi.
— Katumus ei koskaan tule liian myöhään, sanoi valtiomies englantilaisen sananlaskun.
— Juuri niin, vahvisti Betsy, — täytyy erehtyä ja korjata erheensä. Mitä mieltä te olette siitä? kääntyi hän Annan puoleen, joka oli kuunnellut keskustelua suu tuskin huomattavassa, varmassa hymyssä.
— Minun käsittääkseni, Anna sanoi leikitellen kädestä vedetyllä hansikkaallaan, — minun käsittääkseni… jos on yhtä monta mieltä kuin päätäkin, niin on myös yhtä monta rakkauden lajia kuin sydäntäkin.
Vronski oli katsonut Annaan ja odottanut sydän kurkussa, mitä tämä sanoisi. Ja hän huoahti kuin vaaran jälkeen, kun Anna oli sanonut nuo sanat.
Anna kääntyi äkkiä Vronskin puoleen:
— Minäpä sain äskettäin Moskovasta kirjeen. Kirjoittavat, että Kitty
Shtsherbatskaja on hyvin sairas.
— Tosiaanko? Vronski sanoi synketen. Anna katsahti häneen ankarasti.