Samassa tuli Agafja Mihailovna sisään tuoden hilloa.
— Jaa-a, Agafja Mihailovna, Stepan Arkadjevitsh sanoi painaen keveän suukkosen pulleitten sormien päihin, — millaista kylmää paistia teillä on ja millaista yrttiviinaa!… Mitä arvelet, Kostja? Eiköhän ole jo aika? lisäsi hän.
Levin vilkaisi ikkunaan, metsän paljaitten latvain taakse laskeutuvaan aurinkoon.
— On kuin onkin, hän sanoi. — Kuzma saa valjastaa hevosen! ja juoksi alas.
Laskeuduttuaan alakertaan Stepan Arkadjevitsh veti itse varovasti purjekankaisen suojuksen kiiltävän kotelon yltä ja sen aukaistuaan alkoi panna kokoon kallista uudenaikaista pyssyään. Kuzma, joka jo vainusi hyvän juomarahan olevan tiedossa, pysytteli Stepan Arkadjevitshin lähistöllä ja veti kengät ja sukat hänen jalkaansa, minkä Stepan Arkadjevitsh mielellään salli tapahtua.
— Kuules, Kostja, jos kauppias Rjabinin tulee — minä käskin häntä tulemaan tänään — niin sanotko, että pyytävät odottamaan?…
— Rjabininilleko sinä sitten myyt metsää?
— Niin. Tunnetko sinä hänet?
— Tunnen hyvinkin. Olen hänen kanssaan asioinut "kerrassaan ja järkiään."
Stepan Arkadjevitsh nauroi. "Järkiään ja kerrassaan" olivat kauppiaan mielisanoja.