— Tallille, ja sitten pitää käydä Brjanskin luona puhumassa hevosista, Vronski sanoi.
Vronski oli todellakin luvannut käydä Brjanskin luona kymmenen virstan päässä Pietarhovista viemässä hänelle rahat hevosista, ja hän aikoi ehtiä vielä sinnekin. Mutta toverit ymmärsivät heti, että hänen lähdöllään oli muitakin tarkoituksia.
Petritski, joka jatkoi lauluaan, iski silmää ja pani huulensa törölleen ikään kuin sanoakseen: Kyllä se sinun Brjanskisi tunnetaan!
— Katsokin, ettet myöhästy! huomautti Jashvin lyhyesti ja vaihtaakseen puheenaihetta kysyi: — Miten minun kimoni, oletko tyytyväinen? katsellen ikkunasta Vronskille myymäänsä aisahevosta.
— Seis! huusi Petritski Vronskille, joka jo hankki lähtöä. —
Veljesi jätti sinulle kirjeen ja lapun. Odotas, missäs ne ovat?
Vronski pysähtyi.
— No, missä ne ovat?
— Missä ne ovat? Kas siinä pulma! lausui Petritski juhlallisesti kohottaen etusormensa verkkaan ylöspäin nenänsä päältä.
— No sano nyt äläkä hulluttele! pyysi Vronski hymyillen.
— Kamiinaa en ole lämmittänyt. Jossain täällä.
— Jätä jo hulluttelu! Missä on kirje?