— Jännittävääpä hyvinkin, mutta siitä ei saa silmiään irti, sanoi eräs toinen nainen. — Jos minä olisin ollut roomalaisnainen, en olisi laiminlyönyt ainoatakaan sirkusnäytäntöä.
Anna ei sanonut mitään, katsoi vain yhteen paikkaan laskematta kiikariaan.
Samassa parvekkeen poikki kulki korkea-arvoinen kenraali. Aleksei Aleksandrovitsh keskeytti puheensa ja nousi nopeasti, mutta arvonsa tuntien seisomaan ja kumarsi syvään ohi kulkevalle sotilaalle.
— Te ette ole ratsastamassa, sutkautti kenraali.
— Minun ratsastukseni on vaikeampaa, vastasi Aleksei Aleksandrovits kunnioittavasti.
Ja vaikka tämä vastaus ei merkinnyt mitään, osoitti korkea sotilashenkilö ilmeellään kuulleensa viisaan sanan viisaalta mieheltä ja täysin käsittäneensä, mikä oli la pointe de la sauce.
— On kaksi eri puolta, jatkoi Aleksei Aleksandrovitsh jälleen, — kilpailijoiden ja katsojien puoli. Ja katsojien osalta viehtymys näihin näytäntöihin on varma merkki alhaisesta kehitystasosta, myönnän sen mutta…
— Lyökäämme vetoa, ruhtinatar! kuului alhaalta Betsyn puoleen kääntyvän Stepan Arkadjevitshin ääni. — Kenen puolella te olette?
— Anna ja minä olemme ruhtinas Kuzovljevin kannattajia, sanoi Betsy.
— Minä Vronskin. Pari hansikkaita.