— Hän lähtee pois, vastasi Varenka.
Samassa Kittykin tuli lähteeltä ja suorastaan säteili ilosta, kun näki äitinsä tehneen tuttavuutta hänen tuntemattoman ystävänsä kanssa.
— No Kitty, nyt sinulla on tilaisuus kauan toivomaasi tuttavuuteen neiti…
— Varenkan kanssa, sanoi Varenka hymyillen, — niin minua kaikki kutsuvat.
Kitty punastui ilosta ja puristi kauan ääneti uuden ystävänsä kättä, joka ei vastannut hänen puristukseensa, vaan lepäsi liikkumatta hänen kädessään. Käsi ei vastannut toisen käden puristukseen, mutta Varenkan kasvoilla säteili hiljainen, iloinen, joskin hiukan surunvoittoinen hymy, joka paljasti suuret, mutta kauniit hampaat.
— Minäkin olen kauan toivonut tätä, hän sanoi.
— Mutta teillä on niin paljon tehtävää…
— Päinvastoin, ei mitään, sanoi Varenka. Mutta samassa hänen piti jättää uudet tuttavansa, sillä kaksi pientä venäläistä tyttöä — erään sairaan lapsia — juoksi hänen luokseen.
— Varenka, äiti kutsuu teitä! huusivat he. Ja Varenka lähti heidän jäljestään.