— En tietenkään. Minä en koskaan puhunut siitä sanaakaan, mutta hän tiesi sen. Onhan tietyt katseet, tietyt eleet… Ei, ei. Vaikka eläisin satavuotiaaksi, en unohda sitä.
— Minä en ymmärrä, mikä teitä siinä enää vaivaa. Kysymys on vain siitä, rakastatteko häntä vieläkin vai ettekö, sanoi Varenka puhuen asioista niiden oikealla nimellä.
— Minä vihaan häntä. Minä en voi antaa anteeksi itselleni.
— Mitä siinä sitten enää on?
— Häpeä ja loukkaus.
— Oi, jos kaikki olisivat niin arkatuntoisia kuin te, sanoi Varenka. — Ei ole tyttöä, joka ei olisi sitä kokenut. Ja eihän se ole niin kovin tärkeää.
— Mikä sitten on tärkeää? kysyi Kitty katsoen häneen uteliaan ihmettyneenä.
— Voi, tärkeitä asioita on paljon, sanoi Varenka hymyillen.
— Mitä sitten?
— On olemassa paljon tärkeämpiä asioita, vastasi Varenka tietämättä mitä sanoisi.